Painetta tuo se, että ministeriö on vahvasti viestinyt, etteivät kaikki nykyiset ammattikorkeakoulut tule toimilupia saamaan. Isoon ääneen Helsingissä kysellään sitäkin meinaatteko ihan oikeasti hakea toimilupia kaikille nykyisille koulutusvastuille, kun rahoitus alenee samaa vauhtia kuin Lindgrenin Jaskan wapputuoppi.

Iso yllätys olisi, jos Lapin ammattikorkeakoulu ei saisi toimilupaa, olemmehan me tällä hetkellä ammattikorkeakoululuokan mallioppilaita, mutta näitä koulutusvastuita miettiessä menevät ajatukset helposti solmuun. 

Ensinnäkin meitä sitoo uuden AMKin omistajien tekemät linjaukset, joiden mukaan nykyisillä koulutusvastuilla mennään vuoden 2015 loppuun asti. Toisaalta tietoisuus siitä, että toiminnan käynnistyessä tappionsietokyky on lähellä nollaa, panee väkisinkin miettimään, onko meillä rahkeita hakea nykyisiä koulutusvastuita. 

Koulutusvastuu on nimittäin sikäli kova tikki, että se ei ole pelkästään oikeus vaan todellakin myös velvollisuus järjestää koulutusta kyseisellä alalla.

Eikä toimilupaa ei tehdä tyhjiössä. Oulun kanssa olemme kartoittaneet mahdollisuuksia työnjakoon ja yhteistyöhön. Erityisesti sosiaali- ja terveyspuolella on niin paljon kalustoa ja erityisosaamista vaativia koulutusohjelmia, ettei jatkossa kenelläkään ole varaa maalata SoTe-koulutusta kovin leveällä pensselillä.

Poissuljettu ei ole sellainenkaan etenemismalli, että me sopisimme ylimaakunnallisista koulutusvastuista Oulun kanssa siten, että Lapin ammattikorkeakoulu ottaisi järjestääkseen joitakin koulutusohjelmia sekä Lapissa että Pohjois-Pohjanmaalla, ja vastaava järjestely tietysti toimisi myös toisinpäin. Näin tietysti sillä edellytyksellä, että tällaiset ylimaakunnalliset koulutusvastuut eivät herättäisi voittamatonta vastarintaa ministeriön silmissä.

Vuosien varrella on paljon partaa päristetty ammattikorkeakoulujen autonomiasta. Ei olisi kannattanut.

Kun ministeriöllä on toimiluvan kaltainen valttikortti hihassa, niin aika herkällä korvalla ministeriön linjanvetoja on ammattikorkeakouluissa kuunneltava. Verrattuna yliopistoihin emme ole autonomian suhteen askelta jäljessä, vaan koko kierroksen, ja ikävä kyllä tämä hajurako näyttää vain kasvavan.

Lähde Kuntaliitto, Kuntatalousyksikkö

Koska henkilöstökulut ovat ammattikorkeakoulujen suurin menoerä, voidaan olettaa että leikkaukset iskevät pahiten ammattikorkeakoulujen henkilökuntaan.

On arvioitu, että henkilöstön vähentämistarve on noin 2000 henkilötyövuotta eli lähes yhtä paljon kuin aloituspaikkaleikkaukset. Miten tällöin voidaan pitää yllä korkeatasoista opetusta ja TKI-toimintaa sekä kehittää alueita? Kuka kouluttaa tulevaisuuden hoitohenkilökunnan, insinöörit ja tradenomit?

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ja ammattijärjestöt ovat esittäneet huolestumisensa tilanteesta, mutta media on yllättävän hiljaa.

Kehysriihikeskustelu on pyörinyt vain osinkoverojen ympärillä. Yritysten YT:t nostavat myös otsikoita. Kattavan ammattikorkeakouluverkoston huomattava heikentäminen ja mittavat YT-kierrokset eivät herätä suuremmin poliitikkojen ja suuren yleisön kiinnostusta.

Ammattikorkeakoulu-uudistusta viedään eteenpäin todella vaikeassa tilanteessa.

Jokainen ammattikorkeakoulu joutuu hakemaan toimilupaansa uudelleen ja samalla päättämään, mistä toimipisteistä ja koulutusvastuista luovutaan vuoteen 2018 mennessä. Vakinaisia toimilupia tullaan myöntämään vähemmän kuin on hakijoita. Lapin ammattikorkeakoulu on jo hoitanut osan velvollisuudestaan vähentämällä yhden hakijan.

Ammattikorkeakouluihin oli viime haussa ennätysmäärä hakijoita, yli 5000 enemmän kuin edellisenä vuotena.

Vaikka ikäluokat pienenevät, liian moni nuori jää ilman opiskelupaikkaa. Samaan aikaan leikataan kovalla kädellä myös ammatillisten oppilaitosten aloituspaikkoja.

Hallitusohjelmassa yhtenä painopisteenä on nuorten yhteiskuntatakuu, jolla pyritään tarjoamaan nuorille syrjäytyneille työtä tai koulutusta. Koulutuspaikkojen leikkauksilla hallitus varmistaa, että yhteiskuntatakuulle riittää syrjäytyviä asiakkaita.

Hallitusohjelman tavoitteena on nostaa suomalaiset maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä. Toisena tavoitteena on työurien pidentäminen muun muassa koulutusaikoja lyhentämällä. Leikkaamalla kustannuksiltaan edullisinta ja tehokkainta koulutusta näitä tavoitteita ei voida saavuttaa.

Eikä tässä vielä kaikki.

Suuri osa ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksesta tulee EU:n rakennerahastojen kautta. Myös EU:n leikkuri on toiminut. Seuraavalla sopimuskaudella Suomen saama rahoitusosuus pienenee 30 %.

Suomessa noudatetaan käytäntöä, että hankerahoitus maksetaan jälkikäteen, kun kustannukset on tarkastettu. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että rahat tulevat toteuttajille 0,5 – 1,5 vuotta kustannusten toteutumisen jälkeen. Kaikissa muissa EU-maissa ja muissa EU-ohjelmissa rahoitus maksetaan ennakkoon hankkeen vaiheiden mukaisen maksuaikataulun mukaan.

Lähes kaikki ammattikorkeakoulut ovat vuoden 2014 alussa osakeyhtiöitä. Minkään osakeyhtiön kassa ei kestä sitä, että esimerkiksi kolmas osa tuloista tulee yli vuoden maksuajalla. Opetus- ja kulttuuriministeriö, ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene, Lapin maakunnan yhteistyöryhmä sekä Lapin liitto ovat tehneet esitykset ennakkomaksukäytäntöön siirtymisestä. Myös Kuntaliitto on tukenut esityksiä. Asiasta neuvotellaan ministeriöiden kesken. 

Toivotaan, että neuvotteluissa päästään eroon kotikutoisista byrokratiasäännöistä sekä EU-rahan panttaamisesta valtion tileillä ja rahoitus kohdennetaan tehokkaasti alueiden kehittämiseen. On kohtuutonta vaatia, että ammattikorkeakoulut toteuttavat kahta lakisääteistä tehtäväänsä, TKI-toimintaa ja aluekehitystä velalla.

Vaikka ruoka ei liity mitenkään leipätyöhöni – opetuksen ja oppimisen kehittäminen sen sijaan liittyy – niin siihen liittyviltä keskusteluilta on vaikea välttyä tänä päivänä. Televisiossa pyörii viikon aikana useita eri ruokaohjelmia, naistenlehtien kannet julistavat erilaisten ruokavalioiden ihmeitä tekeviä vaikutuksia, ja sosiaalisessa mediassa jaetaan reseptejä ja valokuvia viikonlopun aikana loihdituista herkuista.

Hyvästä ruoasta tuntuu olevan yhtä monta näkemystä kuin on sitä päivittäin nauttivia ihmisiä.

Päivän lounaasta tehdään usein veitsenterävää, ellei peräti haarukkapalan kokoista analyysia ja havainnot raportoidaan ääneen samassa pöydässä istuville ruokailijoille. Koska ruoka on henkilökohtaisen hyvinvoinnin ja jaksamisen näkökulmasta erittäin tärkeä asia, olemme sen – ja ruokaravintola-asiakkuuden – myötä muodostaneet subjektiivisen arviointioikeuden kaikkeen siihen, mitä suuhun pistämme. Saatamme käyttää tätä arviointioikeutta myös muihin ruokailijoihin. Varsinkin, jos he pistävät suuhun jotain muuta kuin mikä itselle maistuu parhaiten.

Ehkä juuri subjektiivisen arviointioikeuden takia uusiin ruokatrendeihin ja erikoisdieetteihin suhtaudutaan kuin sodanjulistuksiin. 

Naistenlehdet toimivat pääasiallisina sodanjulistusten julkaisukanavana ja eri mediat täyttyvät nopeasti erilaisista vihollisuuden ilmentymistä. Uusimman trendin tai dieetin puolustajat kertovat herkullisia (?) tarinoita ruokavalion ihmeitä tekevistä vaikutuksista ja ennen kuin edellisen Cosmoglorian painomuste on kuivunut, seuraavassa numerossa ravintotutkijat jo varoittelevat kyseiseen ruokavalioon liittyvistä ongelmista. 

Ruokatrendien ympärillä käytävissä keskusteluissa on mielestäni hyvin paljon samanlaisia piirteitä kuin pedagogiikkaan keskusteluissa.

Molemmat kytkeytyvät hyvin vahvasti identiteettiin, perinteisiin, tapoihin, sääntöihin ja asenteisiin. Uudet trendit paljastavat yleensä parhaiten näiden kulttuurien taustalla jylläävät ideologiat. Ja juuri ideologiat toimivat tehokkaina sytytyslankoina ”oikein – väärin” -väittelyille.

Voimme olla jyrkästi eri mieltä toisen henkilön kanssa siitä, mikä on oikein ja mikä on väärin, mutta voisi olla hyödyllistä välillä myös pohtia, mistä näkemyserot johtuvat.

Lapin ammattikorkeakoulun valmistelun yhteydessä on käynyt varsin selväksi, että opetukseen ja oppimiseen liittyvistä ratkaisuista käydään vielä pitkään ideologista ”oikein-väärin” -keskustelua. Sitä käydään jo nyt erilaisista pedagogista toimintamalleista ja etä- ja verkko-opetuksen oppimisympäristön valinnasta.

Pedagogisiin toimintamalleihin liittyvä keskustelu voi kuulostaa ulkopuolisen korvaan perin juurin merkilliseltä.

Havainnollistan asiaa pienellä ruokakulttuurimetaforalla. Jos opetussuunnitelma on ”ravintolan menu”, niin pedagogiset toimintamallit ovat rinnastettavissa menun rakentamiseen, menusta löytyvien aterioiden valmistukseen ja niissä käytettävien ainesten valintaan liittyviksi ideologisiksi lähestymistavoiksi.

Keskustelujen sisältöä tekisi mieli verrata ”kokkisotaan”, jossa kiinalainen ja ranskalainen kokki valmistavat omalle ruokakulttuurilleen tyypillisellä ruoanvalmistustavalla aterian omalle ruokakulttuurilleen tyypillisistä aineksista ja ryhtyvät sen jälkeen itse kiistelemään siitä, kumpi on parempi.

Millä perusteilla sinä kolmantena kokkina tekisit valinnan näiden kahden välillä?
Vai pitäisikö sitä kysyä asiakkailta?
Ja pitäisikö nimenomaan palautteiden perusteella myös tarvittaessa muuttaa menun rakenne, uusia reseptejä, valmistustapoja tai aineksia, jos asiakkaat eivät ole tyytyväisiä?

Etä- ja verkko-opetuksen oppimisympäristön valintaan liittyvät keskustelut ovat, jos mahdollista, vieläkin kiihkeämpiä.

”Moodle vs. Optima” -väittelyä voisi verrata siihen, että kun kiinalainen kokki on ehdottoman jyrkästi sitä mieltä, että kaasuliedellä tulee parempaa ruokaa kuin induktioliedellä, niin ranskalainen kokki on puolestaan yhtä jyrkästi sitä mieltä, että vain induktioliedellä voidaan valmistaa oikeaa ruokaa.

Vertaukseni kokkisodasta, menuista ja liesistä näiden asioiden yhteydessä ärsyttää aivan varmasti monia. Haluan kuitenkin muistuttaa – ja muistaa samalla itsekin – että jos väittely näiden asioiden ympärillä kiihtyy oikein kuumaksi, niin ratkaisuja näihin kompleksisiin ja jopa pirullisiin ongelmiin voi hakea tarkastelemalla asioita asiakkaiden (opiskelijoiden) näkökulmasta.

Onko sinulle eri paikkakunnilla sijaitsevien ravintoloiden asiakkaana tärkeää, että ateriat valmistetaan täsmälleen samalla tavalla joka paikassa?
Onko sinun ravintolaelämyksen kannalta olennaista, että ateriat valmistetaan nimenomaan kaasuliedellä eikä induktioliedellä?

Todellisuudessa asiakkailla on ruokaelämysten (ja oppimisen) osalta monenlaisia vaihtoehtoja tarjolla. He voivat halutessaan syödä tänään kaasuliedellä kiinalaisittain ja huomenna induktioliedellä ranskalaisittain valmistetun aterian. Ja jos he eivät halua lähteä ulos syömään, he voivat tilata kotiin valmiin aterian (klikkaa kuvaa).

Silläkin uhalla, että saan pitkiä keittiöveitsiä selkääni vähintään seuraavat kymmenen vuotta osallistumalla tähän keskusteluun näin sarkastisella tavalla, toivon, että opetukseen ja oppimiseen liittyviin keskeisiin päätöksiin löydetään toimivat ratkaisut.

Meidän ihmisten yhteiselämässä käy itse asiassa varsin usein niin, että muiden ratkaisuja pidetään joko oikeina tai väärinä riippuen siitä, mitä ratkaisuja itse pidämme oikeina ja väärinä. Sekin on inhimillistä, että kun tarkastelemme omaa toimintaamme, kuvittelemme, että sillä on vain hyviä – ja ennen kaikkea oikeita seurauksia.

Mutta onko joka tilanteeseen tai päätökseen sopivaa, oikeaa normia tai mallia edes olemassa?
Päätöksenteon kannalta tilanteet eivät ole koskaan merkityksettömiä. Lapin ammattikorkeakoulun valmistelun eri vaiheissa eteemme tulee todennäköisesti useampi sellainen rajatapaus ja päätöksentekotilanne, joissa joudumme etsimään pienimmän pahan ratkaisun, kun eri osapuolten kannalta ehdottoman hyvään ratkaisuun ei näytä olevan mahdollisuuksia ja päätöksiä on kuitenkin tehtävä.

Etsimättä tulee mieleen vuoden 2012 poikalasten suosikkinimi Onni. Meillähän se on tietysti bussi, jonka maalaislääkäri Kiminkinen kävi asianmukaisin menoin vihkaisemassa. Onnin tavoitteena on viedä palvelut pyörien päällä sinne, mistä asiakkaan on hankala niitä tulla itse hakemaan. Kun ensimmäistä kertaa Suomen historiassa eletään vaihetta, jossa meillä on kaksi sukupolvea samanaikaisesti eläkkeellä, niin tälle vekottimelle kuvittelisi tilausta löytyvän. Erityiskiitokset taisteluparille Meinilä/Paldanius!

Niin kauan kun olen tätä nykyistä tehtävääni hoitanut, niin tapetilla on ollut toimialojen välisen yhteistyön tiivistäminen. Tässä suhteessa mainio esimerkki on Lapin kaivosten osaamistarpeita ja rekrytoinnin haasteita selvittänyt raportti, joka julkaistiin 19.3. Raportti valmistui KAUKUn ja TEKUn yhteistyöllä, ja näyttää siltä, että sen tekemisessä viisastui paitsi tilaaja myös tuottaja. Raportin väännössä keskeisessä roolissa olivat ainakin Tuomas Pussila ja Mirva Juntti; kuulemma vähän siihen tyyliin, että Tuomas tuotti tiivistä insinöörifaktaa, jonka Mirva käänsi ihmisen aivoilla ymmärrettävään muotoon.

Kolmas komea suoritus on KTAMK:n ja RAMKin opiskelijatoiminnan yhdistäminen. Monissa korkeakoulufuusioissa oppilaitosten yhdistäminen on ollut paljon yksinkertaisempaa kuin opiskelijatoiminnan yhdistäminen, mutta meillä ainakin AMK hallituksen saaman raportin perusteella tilanne on päinvastoin: opiskelijayhdistykset ovat hyvällä tahdilla saaneet ROTKOnsa perustettua, ja työilmapiiri on ollut sen verran hedelmällinen, että siinä on meillä muilla valmistelijoilla opiksi otettavaa.

Talossa tapahtuu myös sellaista, mikä ei välttämättä paljon ulospäin näy. Yksi toimintakenttä, missä meidän väkeämme on laajasti ollut mukana, ovat korkeakoulujen arvioinnin meillä ja vähän muuallakin. Käsittääkseni ensimmäistä kertaa Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun historiassa meidän työntekijämme on osallistunut kansainvälisen arviointiryhmän jäsenenä mukaan ulkomaisen yliopiston arviointiin, ja tähän herkkua on päässyt maistamaan Keräsen Hannele ihan tuosta viereisestä konttorista.

Kulttuuri on siitä kätevä asia, että monesti sen arvon tunnistaa vasta sitten, kun joku ulkopuolinen siitä huomauttaa. Tälle keväälle The 100 Hour Film Race tuotti jättipotin, kun parhaana elokuvana palkittiin ”Case Rabbit”, parhaana ohjaajana kyseisen filmin ohjaaja Joonas Makkonen, parhaana kuvaajana edelleen saman filmin kuvaaja Tero Saikkonen, ja vielä miespääosakin napsahti Raimo Hytille. Samat tekijät ovat ennenkin pärjänneet aikarajoitteisissa kilpailussa, mutta näin kattavaan palkintopöydän putsaukseen eivät nämäkään tekijät ole varmaankaan tottuneet.

Parasta aikaa on yhteishaku kiivaimmillaan. Varsin hyvin on tähän asti mennyt, aikuisissa varsinkin, mutta jos voit jotakin tehdä viestinnän tai vanhustyön vetovoiman kasvattamiseksi, niin tee se.

Vieraskynä: Lapin letka -hankekoordi-naattori Päivi Muranan

Viime syksyn Hyvinvointiviikolla tehtiin AMK-opiskelijoille hyvinvointikysely, joka sisälsi kysymyksiä myös tasa-arvosta ja yhdenvertaisesta kohtelusta. Vastauksia saatiin laajalta joukolta, lähes 700 Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun opiskelijaa kertoi näkemyksiään.

Tasa-arvohankkeessa toimivan mieli keventyi vastauksia lukiessa. Opiskelijayhteisössä tasa-arvo näyttää toteutuvan keskeisiltä osiltaan.

Kyselyn perusteella ammattikorkeakoulun käytännöt ja säännöt kohtelevat naisia ja miehiä tasa-arvoisesti. Naiset ja miehet ovat opiskeluryhmissä pääsääntöisesti tasa-arvoisessa asemassa.

Myös muiden ominaisuuksien, kuten iän, seksuaalisen suuntautumisen ja etnisen taustan suhteen opiskelijoiden koetaan olevan pääasiassa yhdenvertaisia. Sukupuolista ahdistelua tai häirintää kohtaavat erittäin harvat, vain 1,3 prosenttia vastanneista.

Valtaosa opiskelijoista tietää, keneen ottaa yhteyttä häirintätilanteessa.

Opintosuoritusten arvioinnin tasa-arvoisuudessa on kehitettävää. Vastanneista opiskelijoista 23 prosenttia on sitä mieltä, että opintosuorituksia arvioitaessa opiskelijoita ei kohdella tasa-arvoisesti.

Tulos on samansuuntainen joulukuussa 2011 opiskelijakunta KETOAKKUn hallituksen jäsenille tehdyn sähköpostikyselyn kanssa: kehitettävää olisi erityisesti tasa-arvoisessa kohtelussa poissaolojen, myöhästymisten ja arvioinnin suhteen.

Arvioinnin tasa-arvoisuuden kehittämisestä voi ottaa kopin varmasti jokainen arviointeja tekevä. Arvioinnin laatu ja yhdenvertaisen kohtelun takaaminen on myös ammattikorkeakoulun pedagogisen johdon asia.

Tasa-arvon toteutuminen opiskelijavalinnoissa, opetusta järjestettäessä ja opintosuorituksia arvioitaessa eli oikeudenmukainen ja kaikkia kohtaan reilu opetus, on varmaan asia, josta meidän kaikkien on helppo olla yhtä mieltä.

Hämäävästä otsikosta huolimatta viikon epistola koostuu siis strategiasta ja organisaatiosta. Sori vaan.

Olen pohtinut näiden sanojen merkitystä ja kiusannut pohdinnoillani myös muutamia kollegoita ja ystäviä esittämällä heille kummallisia kysymyksiä tyyliin: ”Mikä on strategian vastakohta?” ja ”Mikä on organisaation vastakohta?”. Sain todella hyviä, mutta samalla varsin erilaisia vastauksia. Mielenkiintoisinta vastauksissa oli se, että ne antoivat näkökulman vastaajien strategia- ja organisaatioviitekehyksistä.

Strategiakoulukuntia on lukuisia. Hyvin ortodoksisesti strategiaan toimintaa ohjaavana suunnitelmana uskovat väittävät, että ilman ylimmän johdon systemaattisesti suunnittelemaa ja kirjoittamaa strategiaa organisaatio ajelehtii toimettomana ja toimintaympäristön muutospaineiden riepottelemana.

Strategisen suunnittelun autuaaksi tekevyyteen uskovien olisi kuitenkin ehkä hyvä pohtia ensin eri strategiakäsitteiden eroja, ja vasta sen jälkeen ryhtyä tuumasta toimeen.

Sekin on syytä muistaa, että organisaatiolla voi olla strategia, vaikkei sitä olisikaan laadittu ortodoksisen suunnitteluviitekehyksen mukaan ja julistettu koko seurakunnalle yhteisessä messussa. Ja toisaalta, vaikka strategia olisikin ensin suunniteltu ja sen jälkeen julistettu, niin aiottu strategia ei välttämättä ole sama kuin toteutunut strategia.

Voi olla, että organisaatio ei toimi ollenkaan tietoisesti rakennetun ja kirjoitetun strategiansa mukaisesti, vaan toimintaa ohjaa arjen työkäytännöt ja uskomukset.   

Strategian merkitystä voi kuitenkin yrittää ymmärtää yksinkertaisen ryhmätehtävän avulla.

Otetaan vaikkapa 30 oljenpätkää, metrin verran jeesusteippiä, valkoista loimilankaa ja yksi vaahtokarkki. Näistä aineksista ryhmien pitää rakentaa tietyssä ajassa mahdollisimman korkea rakennelma, jonka huipulle vaahtokarkki asetetaan. Tätä klassikkotehtävää käyttävät strategiakonsultit tietävät kertoa, että huonoiten tehtävässä menestyvät sellaiset ryhmät, jotka yrittävät selviytyä tehtävästä mahdollisimman nopeasti ja jotka uskovat, että on olemassa vain yksi paras ratkaisu.

Ja kuinka ollakaan, erityisesti lapset pärjäävät tässä tehtävässä hyvin, koska he uskaltavat kokeilla ennakkoluulottomasti eri vaihtoehtoja.    

Tehtävän ideana on havainnollistaa, että strategian onnistumisen ratkaisee ennen kaikkea taitava toteutus, ei loputon suunnittelu. Ja taitava toteutus edellyttää tietysti jonkinlaista organisoitumista, hyvää yhteishenkeä, osaamista, osallistumista ja avointa vuorovaikutusta.

Sana organisaatio viittaa yleisesti systeemiin ja sen rakenteeseen: miten systeemin osat liittyvät ja vaikuttavat toisiinsa. Systeemin rakenne vaikuttaa keskeisesti systeemin toimintaan: muuttamalla systeemin rakennetta (organisaatiota) muutetaan myös systeemin (esimerkiksi yrityksen) toimintaa.

Kuten strategiakoulukuntia, niin myös organisaatiomalleja on lukuisia. Ja organisaatio-muutokset ovat tutkimusten mukaan suomalaisten kestoinhokkeja.

Syykin on selvä: Euroopan työolotutkimuksen mukaan yli puolet, 52 prosenttia, suomalaisista työntekijöistä on käynyt kolmen vuoden aikana läpi ison organisaatiouudistuksen. Osuus on EU-maiden suurin.

Syitä organisaatiomuutoksiin ja niiden aiheuttamiin kriittisiin tuntemuksiin on tietysti monia, mutta yksi syy muutoskriittisyyteen on pelko siitä, että muutosten lopputuloksena on entistä monimutkaisempia hallintohimmeleitä, jotka jättävät arjen hässäkät ruohonjuuritason ratkaistaviksi.

Organisaatiomuutoksissa voisi kuitenkin ottaa itse asiassa mallia himmelin rakentamisesta.

Enkä nyt todellakaan tarkoita sitä, että kannattaisin monimutkaisia hallinnollisia rakennelmia vaan sitä, että himmelin tekeminen on itse asiassa varsin tarkkaa puuhaa. Hyvää himmeliä ei rakenneta väkisin vääntämällä, vaan pehmein käsin. Kokeneiden himmelintekijöiden mukaan jopa vääränlainen lanka ja väärin mitoitetut oljet voivat koitua himmelin kohtaloksi. Himmelin teko vaatii myös kärsivällisyyttä: isossa himmelissä voi olla yli 3000 pientä oljenpätkää.   

Vuoden 2013 aikana Lapin ammattikorkeakoululle laaditaan sekä strategia että uusi organisaatiorakenne.

Uusi strategia ja organisaatio koskettaa välittömästi noin 6500 ”oljenpätkää” ja välillisesti satoja yhteistyökumppaneitamme.

Jotta kaikki tähän prosessiin osallistuvat ymmärtäisivät mistä on kyse ja mitä tavoitellaan, voisi strategian ja organisaatiorakenteen kirkastamiseksi kokeilla sekä vaahtokarkkitehtävää että himmelin tekoa.

Näin nekin työelämän ateistit, jotka ajattelevat, että strategia on tyhjänpäiväinen liturgia ja organisaatio epätodellinen hallintohimmeli, saattaisivat oivaltaa, että ehkäpä kumpaakin sittenkin tarvitaan.

Samalla myös perinteisessä suunnitteluviitekehyksessä kiinni olevat saattaisivat oivaltaa, että organisaatiot eivät ole strategian ja prosessien toteuttamiskoneita, vaan eläviä, tuntevia ja hyvin usein työhönsä myös erittäin intohimoisesti suhtautuvia yhteisöjä, joiden työkäytäntöihin strategia kytkeytyy vain, jos se on arvokas ja merkityksellinen toteuttajalleen.

Tietenkin ammattikorkeakoulut pitävät itseään vahvoina vaikuttajina. Asiaa pitääkin kysyä kumppaneiltamme elinkeinoelämässä, eli yrityksiltä julkishallinnon lisäksi.

Länsipohjan Yrittäjien toimitusjohtaja Martti Kankaanranta ehdotti muutama vuosi sitten, että mielipidettä tulisi kysyä säännöllisesti tehtävässä yrittäjäbarometrissä. Saisimme tietää, millaisiksi aluekehittäjiksi yrittäjät mieltävät ammattikorkeakoulut.

Ideaa kypsyteltiin pari vuotta kunnes Ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistoiminnan verkosto AMKtutka ja rehtorineuvosto Arene lähtivät valmistelemaan kyselyä yhdessä Suomen Yrittäjien kanssa.

Nyt kyselyn tulokset on julkistettu ja ne osoittautuivat ammattikorkeakoulujen kannalta hyvin positiivisiksi. Tosin täytyy muistaa, että vastaajina oli lähinnä niitä yrityksiä, joilla oli jo kokemuksia yhteistyöstä ammattikorkeakoulujen kanssa. Mutta mitä enemmän yrityksillä oli kokemusta yhteistyöstä, sitä positiivisempia olivat myös kokemukset. Ammattikorkeakoulujen koettiin tuottavan osaavaa työvoimaa, tietoa ja osaamista yrityksiin.

Yhteistyö oli vilkkainta suurten yritysten kanssa. Pienten yritysten kanssa tehtävässä yhteistyössä on vielä kehitettävää.

Niissä ammattikorkeakoulujen tarjoamia mahdollisuuksia ei tunneta riittävästi. Toisaalta hyvin pienissä yrityksissä ei ole välttämättä ammattikorkeakouluissa opiskelleita, joten tartuntapinta on jo siksi jäänyt kapeaksi. Palveluja pitääkin kehittää enemmän myös pienille yrityksille sopiviksi ja tiedottamista ammattikorkeakoulujen tarjoamista palveluista on syytä lisätä.

Yrityksistä yli 80 prosenttia uskoi, että ammattikorkeakoulut lisäävät alueiden vetovoimaa. Lähes yhtä suuri osa vastaajista oli myös sitä mieltä, että ammattikorkeakoulut ja niiden palvelut lisäsivät alueen kilpailukykyä ja ammattikorkeakouluilla oli positiivinen vaikutus työllisyyteen.

Lapin yrittäjät nostivat ammattikorkeakoulun vaikutukset vetovoimaan, kilpailukykyyn ja työllisyyteen vielä valtakunnallisen keskiarvon yläpuolelle. 

Haasteena yrittäjät pitivät ammattikorkeakoulujen yrittäjyysosaamisen ja yrittäjyyden edistämistä. Vain kolmannes yrittäjistä katsoi, että AMK-opiskelijoilla on riittävät valmiudet toimia yrittäjinä. Torniossa toimiva LiikeAkatemia-malli onkin Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun vastaus tähän haasteeseen.

Opiskelijoiden harjoittelut ja opinnäytetyöt olivat valtakunnallisesti tunnetuin ja näkyvin yhteistyöalue. Yritykset käyttivät hyväkseen myös koulutuspalveluja.  Ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämispalveluja hyödynnettiin vähemmän. Lapissa tutkimus- ja kehittämisyhteistyöstä oli kokemusta enemmän kuin valtakunnallisesti keskimäärin.

Raportin julkistustilaisuudessa* pitkän linjan yrittäjä ja myös Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun hallituksen jäsen Antti Palo listasi omia kokemuksiaan ammattikorkeakouluyhteistyöstä.

• Yrityksen edustaja vierailevana luennoitsijana
• Opinnäytetöiden ohjaus
• Tilatut opinnäytetyöt
• Yrityksen henkilöstön täydennyskoulutus
• Yrityksen kehittämisprojektit
• Yhteiset tutkimusprojektit
• Osallistuminen ammattikorkeakoulun hallintoon
• Osallistuminen projektityöskentelyyn ja ohjaukseen
• Osallistuminen kurssien suunnitteluun
• Osallistuminen ammattikorkeakoulun kehittämistapahtumiin
• Osallistuminen InnoMaratoniin ja Arctic Design Maratoniin
• Osallistuminen tutor-toimintaan

Antti on ollut käynnistämässä Matti Turulinin kanssa Autoprod-yritystä, joka tekee kattoristikoiden automaattisia valmistuslinjoja globaaleille markkinoille. Vastaavia valmistuslinjoja ei maailman markkinoilta löydy.

Tuotekehitys on pitänyt tehdä itse ja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu on ollut tärkeänä kumppanina järjestelmien kehittämisessä. Tutkijoiden lisäksi kehittämistyöhön on osallistunut kymmeniä opiskelijoita ja usea opiskelija on myös saanut yrityksestä työpaikan.

Lapissa kyselyyn vastanneita yrityksiä oli alle sata. Tämän vuoksi Lapin ammattikorkeakoulut ja yrittäjäjärjestöt ovat sopineet, että Lapissa tehdään yrityksille uusi räätälöity kysely. Näin tavoitetaan kattavammin koko Lapin alueen yritykset ja samalla saadaan uudelle Lapin ammattikorkeakoululle tärkeää tietoa yritysten palvelutarpeista.

Tiedottamista Lapin ammattikorkeakoulujen koulutus-, tutkimus- ja kehittämispalveluista lisätään ja samalla pyritään yhä vuorovaikutteisempaan yhteistyöhön yrittäjien kanssa. Yhteyshenkilöt ja yhteistyökumppanit tehdään tutuiksi toisilleen erilaisissa tapahtumissa ja tapaamisissa. Seuraava tällainen tapahtuman on 19.2. järjestettävä Valakiat-verkostofoorumi Kemissä.

Ensi vuoden alussa käynnistyvä uusi Lapin ammattikorkeakoulu tarvitsee kaikkien kumppaneidensa näkemyksiä, jotta se voi jatkossa yhä paremmin palvella opiskelijoita, yrityksiä sekä julkishallinnon toimijoita merkittävänä Lapin aluekehittäjänä.

*Katso Pohjois-Suomen uutiset YLE Areenasta 24.1. (04:14)

OKM:n toimenpiteiden (aloituspaikkojen vähentäminen, rahoitusmalli, koulutusvastuut ja toimiluvat) tavoitteena kerrotaan olevan ammattikorkeakoulujen profiilien terävöittäminen ja laadun paraneminen. Uusi rahoitusmalli, joka tulee perustumaan yksinomaan tuloksellisuuteen, herättää monenlaisia ajatuksia, jopa huolia.

Rahoituksen pohjana olevat mittarit, kuten tutkintojen määrä ja 55 opintopisteen suorittamistavoite vuodessa, voi herättää kiusauksen alentaa koulutuksen laadullisia tavoitteita. Tällainen tason alentaminen on kuitenkin lyhytnäköistä. Uskon, että hyvin pian tästä jää niin sanotusti kiinni. Työelämä seuraa tarkasti tulevien työntekijöidensä osaamista.

Opiskelijapalaute yhtenä rahoituksen mittarina on myöskin varmistamassa koulutuksen laadullista puolta. Opetushenkilöstön korkea eettinen taso ainakin omalla toimialallani on merkittävä tekijä laadun takeena. Haluamme antaa meiltä valmistuneille opiskelijoille mahdollisimman laadukkaan koulutuksen ja on kunnia-asia, että kouluttamiamme työntekijöitä arvostetaan työmarkkinoilla.

Määrän ja laadun suhde rahoituskuviossa muodostaa kehän. Laatu vaikuttaa pitkässä juoksussa määrään ja määrä taas takaa tarvittavat resurssit laadun tekemiseen. 

OKM:n edellyttämistä uudistuksista seuraa koulutusorganisaation tasolla monenlaisia muutoksia. Omaa organisaatiotani ajatellen uuden Lapin ammattikorkeakoulun rakentaminen pakottaa tarkistamaan ja muuttamaan monet nykyiset käytännöt. Lisäksi toimialan tilaratkaisuissa tapahtuvat muutokset tuovat omat haasteensa. Myös opiskelijavalintaan tulee muutoksia jne.

Suurta huolta aiheuttaa erityisesti se, miten kaikkien noiden edellä olevien muutosten aiheuttamassa myllerryksessä pystymme täyttämään määrälliset ja laadulliset tavoitteet, jotka sitten puolestaan mahdollistavat hyvät toimintaedellytykset tulevaisuudessa.
Miten pystymme takaamaan tarvittavan työrauhan, henkilöstön työhyvinvoinnin ja motivaation toteuttaa perustehtävää?
Kenellä riittää aikaa ja voimia huolehtia ja tukea henkilöstöä?
Riittääkö välittämistä ja voimaantumista uudistusten paineessa?
Miten rakentaa yhteisöllisyys kasvassa organisaatiossa?
Miten varmistaa, että muutokset koetaan työniloa tuottavina haasteina eikä työyhteisön toimintaa pitkäaikaisesti lamauttavina hidasteina?

Tampereen yliopiston kauppakorkeakoulun työhyvinvoinnin ja ihmisten johtamisen professori Marja-Liisa Manka: Ilo on tunne. Tunne tarttuu. Ilo tarttuu. MOT.  Loppujen lopuksi on pienestä kiinni, minkälaiseksi työpäivämme muodostuu. Työyhteisötaidot eivät ole poppakonsteja: 
•    perustyön tekeminen 
•    reiluus ja kohteliaisuus, tervehtiminen 
•    aktiivinen auttaminen, kiinnostuminen toisen työstä 
•    työpaikan viihtyvyydestä ja resurssien järkevästä käytöstä huolehtiminen 
•    yhteistyö kavereiden ja esimiesten kanssa: kysytään, jos ei tiedetä ja pyydetään palautetta, jos se on unohtunut 
•    mielipiteen ilmaisu asioiden eteenpäin viemiseksi 
•    aktiivinen osallistuminen työpaikan kehittämistyöhön  (http://www.tyollisyysmikkeli.fi/yleinen/tyon-lisaksi-tarvitaan-tyon-iloa )

Säilyttäkäämme työnilo niin jaksamme uudistusten paineessa. Tässä voi auttaa seuraava musiikkivideopätkä: http://www.keskisuomi.fi/tyoniloa

Vieraskynä: koulutuspäällikkö Mirva Juntti

Opetus- ja kulttuuriministeriöstä puhaltavat monet muutoksen tuulet. Yksi puhuri korvaisi opintolainavähennyksen opintolainahyvityksellä.

Meille 90-luvulla opiskelleille opintolaina oli vielä normiarkea, mutta 2000-luvun opiskelijoista vain joka neljäs tukeutuu lainaan. Lainatta opiskeleminen ei toki sinällään ole ongelma, mutta jos se venyttää valmistumista ja lykkää työelämään siirtymistä, alkaa se tuottaa harmaita hiuksia opetusministerille.

Muutosta valmistelevan työryhmän mukaan opintolainahyvitys olisi opiskelijalle selkeämpi, kannustaisi tehokkaaseen opiskeluun ja turvaisi lainan takaisinmaksua.

Käytännössä malli menisi niin, että kun AMK-opiskelija Maija ottaisi 6000 euron opintolainan rahoittaakseen ammattikorkeakoulututkintonsa, ja suorittaisi tutkinnon vähintään neljässä vuodessa, kuittaisi valtio Maijan puolesta pankille 40 prosenttia lainan yli 2500 euron menevästä osuudesta. Tämän 1400 euron ”stipendin” luulisi kyllä kannustavan määräajassa valmistumiseen!  

Pohjolan sanomat uutisoi muutoksesta näyttävästi 3.11.2012. Artikkelissa tiivistettiin muutoksen peruslogiikka uskoon, että useammat opiskelijat uskaltavat ottaa lainaa kun tietävät, että valtio tulee takaisinmaksussa apuun. Ja kun opiskeluajan toimeentulo on lainalla turvattu, opiskelijat voivat keskittyä opiskeluun, eikä töissä ole pakko käydä opintojen rahoittamiseksi. Tästä taas seuraisi, että opiskelijat valmistuvat nopeammin ja pääsevät myös työelämään aikaisemmin. Se puolestaan povaa suurempaa verokertymää valtiolle kunkin akateemisen kansalaisen työssäoloajalta.

Logiikassa on kaksi eriskummallisuutta näin pohjoisen toimijan näkökulmasta.

Eriskummallisuus numero yksi: opiskelijoita ajetaan kasvukeskuksiin.

Jos opiskelupaikkoja tarjottaisiin pienillä paikkakunnilla, olisi opiskelijoilla mahdollista elää opinto-, ja asumistuella sekä kesätöillä ilman että alkuunkaan tarvitsee lisärahoittaa opintoja. Kasvukeskuksissa se taas on jo vuokratason vuoksi välttämätöntä. Tästä kertoo sekin, että opintolainahyvityksen kattoraja on asetettu niinkin korkealle kuin 4400 euroon.

Eriskummallisuus numero kaksi: opiskeluaikaista työssä käymistä pidetään hyödyttömänä.

Sitähän se ei ole. Ammattikorkeakoulun aluevaikuttavuudeksi voimme lukea senkin että tarjoamme opiskelijatyövoimaa alueen yrityksille. Tällä työvoimalla on oma erityinen tarpeensa; esim. kaupan alan toimijat saavat työntekijöitä juuri hankaliin ilta- ja viikonloppuaikoihin, jotka muutoin olisivat vaikeasti täytettävissä.

Samalla työpaikat tarjoavat aitiopaikan opiskelijan työelämätaitojen kasvulle. Väittäisin, että opiskelija, joka on tehnyt opiskelujensa ajan kaupan kassan hommia (näitä monesti aliarvioidaan ihan suotta) on saanut rautaisannoksen alaistaitoja, ihmissuhdetaitoja ja asiakaspalvelutaitoja, ja on taatusti parempi työntekijä missä tahansa työtehtävissä.

Mitätön ei ole myöskään se vaikutus, joka palkkatyön johdosta kasvaneella opiskelijan elintasolla on talousalueelle. Vasta valmistuneessa tutkimuksessa (opinnäytetyö: Jaakkola & Sadinmaa) todetaan, että opiskelijamme jättävät opintojensa aikana talousalueellemme peräti 22 miljoonan euron taloudellisen jalanjäljen.

Näillä eväin en olisi varauksettomasti hyväksymässä ehdotusta opintolainasubventiosta. Se maksaa joka tapauksessa nykyjärjestelmää enemmän, vauhdittaa opiskelupaikkojen siirtoa kasvukeskuksiin, kaventaa ammatillista kasvua ja vähentää talousalueemme opiskelijatyövoiman saatavuutta.

Kummallakin toimialalla on oma historiansa, josta molemmat saavat olla ylpeitä mutta eivät ylimielisiä.

Alojen tapa käsitellä asioita on erilainen. Tekniikassa työkalut ovat investointeja vaativia ja kalliita ja ne edellyttävät vahvaa matemaattis-luonnontieteellistä osaamista. Sosiaalialan työkalut, järki, sydän ja suu ovat aina mukana, toiminnan kohteena ihminen ja organisaatio. Edelläkuvattu erilaisuus täydentää oikein ymmärrettynä toiselta puuttuvaa osaamista.

”Tekulaiset olivat pari vuotta evakossa tiloissaan kiinteistön saneerauksen aikana ja taas myllätään kaikki uusiksi!” 

”Miksi ne tänne tulevat, niillehän on jo ostettu ja saneerattu tilat amk:n laskuun?!”

”Tekulaiset työntävät meidät kuitenkin johonkin nurkkaan, eihän siellä ole edes työhuoneita tarpeeksi!”

”Tekun talous on kuralla eikä ne saa maksetuksi vuokriaan, niin meidän täytyy tulla apuun!!”

”Kun kauppa lähti, niin sosiaalin pitää tulla tilantukkeeksi ja maksajaksi”

Nämä ovat jo nyt kuultuja kommentteja tulevasta. Nekin täytyy hyväksyä muutosta valmisteltaessa ja täytyy kyetä vastaamaan heittoihin provosoitumatta.

AMK:n johdon tavoitteena on luoda omillaan toimeentuleva, tulevassa osakeyhtiössä pärjäävä kokonaisuus, jolla on kykyä vastata tuleviin haasteisiin. Niistä ei ole puutetta.

Kevät tulee olemaan kiivasrytminen, koska muutto aiheuttaa todennäköisesti tilamuutoksia ja ne on tehtävä ennen elokuun puoliväliä. Tämä edellyttää molempien alojen edustajilta joustavaa kalenteria ja nopeutta päätöksissä.

Sosiaalialan muuttoa Tekulle käsiteltiin rehtorin johdolla 9.1.2013. Paikalla olivat lisäkseni rehtori, Heli Arola, Reijo Vähänikkilä ja Sinikka Kähkölä.

Tapaamisessa hahmoteltiin muuton syitä, toiveita, haasteita yms.

Totesimme yksimielisesti, että yleisiä tavoitteita ovat suunnittelun avoimuus, tasa-arvo, tilojen tehokas käyttö, toiminnallisesti järkevät kokonaisuudet ja tilojen muunneltavuus. Listatut tavoitteet saattavat olla toisilleen vastakkaisia ja ensi syksy näyttää, miten suunnittelussa on onnistuttu. Saattaa nimittäin käydä niin, että kun yhdelle kumartaa, toiselle pyllistää.

Tekulle perustetaan työryhmä, joka hoitaa yhteydenpidon ja suunnittelun organisoinnin Tekun osalta. Ryhmään kuuluvat Soili Mäkimurto-Koivumaa, Tapio Keskimaula ja allekirjoittanut. Tapio oli keskeinen henkilö, kun Tekun tilojen saneerausta suunniteltiin ja toteutettiin 2009-2011. Tämä työryhmä ottaa vastaan Tekun opetuksen, TKI:n ja henkilökunnan tarpeet, käsittelee ne yhdessä henkilökunnan kanssa ja vie ne edelleen rehtorin johdolla kokoontuvaan ryhmään.

Tietokatu 1:een syntyy uusi ”sostek”, joka tulee olemaan vetovoimaisempi kuin erilliset yksiköt. Tomialoilla lienee jatkossakin oma hallintonsa, mutta yhteistyö lisääntyy.

Toivotan sosiaalialan opiskelijat ja henkilökunnan lämpimästi tervetulleiksi sostekiin (sostekuun tai miten vain). SÄPINÄÄ!