Näin keväällä kaiken kiireen keskellä ajatus viivähtää hetken menneessä ja toisaalta suuntaa tulevaisuuteen. Toissa syksynä saimme laatujärjestelmän auditointitulokset ja ilo oli ylimmillään. Viime syksynä tunnelmat olivat toisenlaiset OKM:n leikkauspäätösten tultua julki.
Mitähän ensi lukuvuosi tuo tullessaan? Historiaan ainakin Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun osalta tullaan kirjoittamaan uusi lehti. Tämä tietää epäilemättä työntäyteistä syksyä ja vuotta 2013.
Ovatko nämä kaikki muutokset tarpeellisia ja mielekkäitä? Eri tilastojen perusteella on osoitettavissa, että keskimäärin vain joka viides muutos onnistuu? Pitääkö muutosvauhdin olla näin nopeaa. Olisiko vähän pidempi suvantovaihe joskus paikallaan?
Välillä tulee tunne, että ajaisi pyörällä mäkistä maastoa. Kun jaksaa polkea mäen päälle, niin edessä on alamäki ja mahdollisuus levätä. Pian huomaakin, että alamäki jää liian lyhyeksi ja on taas poljettava jaksamisen äärirajoilla. Mielessä käy jo ajatus, pääseeköhän ajoissa perille.
Kuitenkin fraasi ”vain muutos on pysyvää” on tullut jäädäkseen ja muutokset ovat aiempaa selkeästi nopeampia ja voimakkaampia. Toisaalta on hyvä muistaa, että muutokseen sisältyy aina myös kehityksen mahdollisuus.
Tämän päivän avainsanoja ovat tehokkuus, tuottavuus ja taloudellisuus. Tuottavuus tarkoittaa, että teemme oikeita asioita. Tällöin olemme kiinni organisaation perustehtävässä: mikä meidän organisaatiomme on ja mikä sen pitäisi olla?
Tehokkuus tarkoittaa, että teemme asioita oikein eli miten tehokkaasti hyödynnämme keskeisiä arvotekijöitä, pääomaamme. Kun tuottavuus ja tehokkuus toteutuvat seurauksena on taloudellisuus. Ihmisten hyvinvoinnista huolehtiminen ja ”kolmen kovan T:n” tavoite ei tarvise olla ristiriidassa keskenään. (Ari Heiskanen: Nollatoleranssi. Taltuta tuloksen tuhoojat. Talentum, Hki 2011).
Voiko perustehtävä olla riittävän kirkas ja säilyä sellaisena tässä muutosvauhdissa? Perustehtävä on tiimityön pohjana läpi koko organisaation ja se pitäisi olla käytössä joka päivä arkisissa tilanteissa, kuten päätöksiä tehtäessä, niitä toteutettaessa, rekrytoitaessa ja perehdytettäessä uusia henkilöitä työyhteisöön, henkilöstön koulutus- ja kehityspäätöksissä sekä asiakasyhteyksissä.
Mitä ristiriitaisempi ihmisten käsitys yhteisestä perustehtävästä on, sitä kovemmat ovat hämmennyksen tuulet eri organisaatiokerroksissa. Mitä kauempana arjesta johdon koetaan tekevän tärkeitä linjapäätöksiä, sitä varmemmin myrsky nousee terävimmässä tuloskärjessä, toteuttajatasolla.
Kaiken keskiössä, virtausten hallitsijana ja suuntaajana, toimii keskijohto, jolta vaaditaan paljon. Ylimmän johdon viesteissä usein korostuu ”numeroiden kieli”, joten operatiivisen esimiehen on oltava ”taloustulkin” roolissa.
Toiseksi muutosten vastustaminen on geneettistä perimäämme, joten esimieheltä tarvitaan taitoa saada johdettavissa aikaan oikeansuuntaista toimintaa.
Kolmantena näkökohtana on, että esimiehellä on paitsi selkeitä vahvuuksia ristipainealueella toimimiseen myös yksi merkittävä Akilleen kantapää: esimies jumiutuu itse asiantuntijaroolinsa mukavuusalueelle. (Ari Heiskanen: Nollatoleranssi. Taltuta tuloksen tuhoojat. Talentum, Hki 2011).
Ylimmän johdon ja operatiivisen keskijohdon on tärkeää tehdä tiivistä yhteistyötä ja varottava luomasta vääränlaista pakottavuuden tunnetta. Siinäpä haastetta meille esimiehille tulevalle lukuvuodelle.
Hyvää kesää kaikille!
Ja pyörällä ajosta kun puhutaan niin pitää muistaa, että ei olla niinkuin se entinen mies, joka juoksi kauheata vauhtia pyörää taluttaen. Hänellä kun oli niin kiire, ettei ehtinyt pysähtyä nousemaan pyörän selkään ja polkemaan : )