Muistat varmaan sammakkoprofessori Taisto Heikkisen. Heikkinen väitti pystyvänsä ennustamaan säätiloja tarkkailemalla sammakoita ja kotipihansa luontoa. Heikkinen tuli mieleeni, kun päätin ennustaa elefantista Lapin ammattikorkeakoulun valmistelun etenemistä. Tai tarkemmin ottaen havainnollistavani valmistelua kertomalla vanhan tarinan kuudesta sokeasta miehestä ja elefantista.
Tarinassa sokeat miehet tunnustelevat elefanttia eri puolilta ja jokainen heistä on eri mieltä siitä, mikä elefantti oikeastaan on. Kukin pitää itsepäisesti kiinni omasta mielipiteestään. Vain yhden näkökulman perusteella miesten on mahdoton muodostaa elefantista kokonaiskäsitystä. Tarinassa miehet kiistelevät siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Erilaisten näkökulmien summasta muodostuu yhteinen näkemys siitä, millaisesta eläimestä on kyse.
Ennustan, että Lapin ammattikorkeakoulun valmistelu etenee juuri näin: jokainen valmistelussa mukana oleva taho kertoo oman näkemyksensä asiasta ja jokainen on omasta mielestään oikeassa. Haasteellisinta valmisteluvaiheessa on näkemysvaje, jota meillä kaikilla on enemmän tai vähemmän. Näkemysvaje on kuin sumu, inhottava kiusankappale, joka saattaa ilmestyä tyhjästä rajoittamaan näkyvyyttä.
Näin ison muutoksen keskellä tarvittaisiin näkemystä, ei vajetta: on nähtävä laajempia kokonaisuuksia, ymmärrettävä mistä osista kokonaisuus muodostuu ja mikä on osien välinen vuorovaikutussuhde.
Koska meillä on samalla kertaa sekä erilainen määrä näkemystä että näkemysvajetta, yhteisen käsityksen muodostaminen kokonaisuudesta vaatii paitsi aikaa ja avointa vuorovaikutusta, myös luottamusta, kärsivällisyyttä ja hyvää tahtoa kaikilta osapuolilta. Samalla se vaatii valintojen tekemistä, jotka vaikuttavat tulevaisuuteen myönteisesti.
Kuinka monta näkökulmaa ja kuinka paljon aikaa tarvitaan yhteisen näkemyksen muodostamiseen? Kehittämisorientoituneissa yhteisöissä vauhti on usein niin kovaa, ettei yhteisille tulkinnoille jää riittävästi aikaa. Kuitenkin juuri aidon vuoropuhelun avulla voidaan löytää uusia vaihtoehtoisia etenemistapoja erityisesti valintatilanteissa.
Ilman vuoropuhelua jokaisen omat henkilökohtaiset tulkinnat jäävät elämään ja aiheuttavat ristiriitoja ja väärinymmärryksiä. Tästä syystä muutokset saattavat näyttäytyä kaoottisina, ennakoimattomina ja jopa hallitsemattomina. Kaaosta voi kuitenkin hyödyntää.
Sama tieto tai näkökulma voi saada uuden merkityksen toisessa kontekstissa; tällöin puhutaan niin sanotusta sumeasta yhdistelystä. Sumealla yhdistelyllä ei ole mitään tekemistä sumun kanssa; se on kuin jatkuvasti tarkentuva toimintamalli, jonka sen avulla tehdään hiljainen tieto näkyväksi ja jaetaan se muiden kanssa, jolloin sitä voidaan käyttää muutoksessa hyväksi.
Jatkuvasti tarkentuva toimintamalli on kuin säätiedotus, joka täsmentyy vähitellen. Tulevaisuutta ennustavan toiminnan kanssa olemme oppineet elämään eikä kukaan ihmettele, että säätä ei ennusteta vuodeksi kerrallaan. Sen sijaan muutosprosesseissa jatkuvasti tarkentuvan toimintamallin käyttäminen tuntuu lähinnä ahdistavan.
Tulevaisuus pitäisi pystyä ennustamaan mielellään heti ja mahdollisimman pitkäksi aikaa. Ennusteen pitäisi myös olla pilvetön ja kirkas, että jaksaisimme. Epävarmuus, joka liittyy vuosien päästä realisoituvaan muutokseen, on hallitsevampi kuin varmuus huomisesta päivästä. Vai onko? Ja mitä, jos ei voi luvata pilvetöntä ja kirkasta? Mitä, jos voi luvata vain pilvistä tai puolipilvistä, mutta vähitellen selkenevää?
