Mitä yhteistä on ruokakulttuureilla ja pedagogiikalla? Äkkipäätä ajatellen ei mitään, mutta koska sekä hyvä ruoka että hyvä oppiminen kiinnostavat minua, ajattelin tällä kertaa rakennella aasisiltaa näiden kahden välille. (Ja hankkia muutaman vihollisen lisää 
)
Vaikka ruoka ei liity mitenkään leipätyöhöni – opetuksen ja oppimisen kehittäminen sen sijaan liittyy – niin siihen liittyviltä keskusteluilta on vaikea välttyä tänä päivänä. Televisiossa pyörii viikon aikana useita eri ruokaohjelmia, naistenlehtien kannet julistavat erilaisten ruokavalioiden ihmeitä tekeviä vaikutuksia, ja sosiaalisessa mediassa jaetaan reseptejä ja valokuvia viikonlopun aikana loihdituista herkuista.
Hyvästä ruoasta tuntuu olevan yhtä monta näkemystä kuin on sitä päivittäin nauttivia ihmisiä.
Päivän lounaasta tehdään usein veitsenterävää, ellei peräti haarukkapalan kokoista analyysia ja havainnot raportoidaan ääneen samassa pöydässä istuville ruokailijoille. Koska ruoka on henkilökohtaisen hyvinvoinnin ja jaksamisen näkökulmasta erittäin tärkeä asia, olemme sen – ja ruokaravintola-asiakkuuden – myötä muodostaneet subjektiivisen arviointioikeuden kaikkeen siihen, mitä suuhun pistämme. Saatamme käyttää tätä arviointioikeutta myös muihin ruokailijoihin. Varsinkin, jos he pistävät suuhun jotain muuta kuin mikä itselle maistuu parhaiten.
Ehkä juuri subjektiivisen arviointioikeuden takia uusiin ruokatrendeihin ja erikoisdieetteihin suhtaudutaan kuin sodanjulistuksiin.
Naistenlehdet toimivat pääasiallisina sodanjulistusten julkaisukanavana ja eri mediat täyttyvät nopeasti erilaisista vihollisuuden ilmentymistä. Uusimman trendin tai dieetin puolustajat kertovat herkullisia (?) tarinoita ruokavalion ihmeitä tekevistä vaikutuksista ja ennen kuin edellisen Cosmoglorian painomuste on kuivunut, seuraavassa numerossa ravintotutkijat jo varoittelevat kyseiseen ruokavalioon liittyvistä ongelmista.
Ruokatrendien ympärillä käytävissä keskusteluissa on mielestäni hyvin paljon samanlaisia piirteitä kuin pedagogiikkaan keskusteluissa.
Molemmat kytkeytyvät hyvin vahvasti identiteettiin, perinteisiin, tapoihin, sääntöihin ja asenteisiin. Uudet trendit paljastavat yleensä parhaiten näiden kulttuurien taustalla jylläävät ideologiat. Ja juuri ideologiat toimivat tehokkaina sytytyslankoina ”oikein – väärin” -väittelyille.
Voimme olla jyrkästi eri mieltä toisen henkilön kanssa siitä, mikä on oikein ja mikä on väärin, mutta voisi olla hyödyllistä välillä myös pohtia, mistä näkemyserot johtuvat.
Lapin ammattikorkeakoulun valmistelun yhteydessä on käynyt varsin selväksi, että opetukseen ja oppimiseen liittyvistä ratkaisuista käydään vielä pitkään ideologista ”oikein-väärin” -keskustelua. Sitä käydään jo nyt erilaisista pedagogista toimintamalleista ja etä- ja verkko-opetuksen oppimisympäristön valinnasta.
Pedagogisiin toimintamalleihin liittyvä keskustelu voi kuulostaa ulkopuolisen korvaan perin juurin merkilliseltä.
Havainnollistan asiaa pienellä ruokakulttuurimetaforalla. Jos opetussuunnitelma on ”ravintolan menu”, niin pedagogiset toimintamallit ovat rinnastettavissa menun rakentamiseen, menusta löytyvien aterioiden valmistukseen ja niissä käytettävien ainesten valintaan liittyviksi ideologisiksi lähestymistavoiksi.
Keskustelujen sisältöä tekisi mieli verrata ”kokkisotaan”, jossa kiinalainen ja ranskalainen kokki valmistavat omalle ruokakulttuurilleen tyypillisellä ruoanvalmistustavalla aterian omalle ruokakulttuurilleen tyypillisistä aineksista ja ryhtyvät sen jälkeen itse kiistelemään siitä, kumpi on parempi.
Millä perusteilla sinä kolmantena kokkina tekisit valinnan näiden kahden välillä?
Vai pitäisikö sitä kysyä asiakkailta?
Ja pitäisikö nimenomaan palautteiden perusteella myös tarvittaessa muuttaa menun rakenne, uusia reseptejä, valmistustapoja tai aineksia, jos asiakkaat eivät ole tyytyväisiä?
Etä- ja verkko-opetuksen oppimisympäristön valintaan liittyvät keskustelut ovat, jos mahdollista, vieläkin kiihkeämpiä.
”Moodle vs. Optima” -väittelyä voisi verrata siihen, että kun kiinalainen kokki on ehdottoman jyrkästi sitä mieltä, että kaasuliedellä tulee parempaa ruokaa kuin induktioliedellä, niin ranskalainen kokki on puolestaan yhtä jyrkästi sitä mieltä, että vain induktioliedellä voidaan valmistaa oikeaa ruokaa.
Vertaukseni kokkisodasta, menuista ja liesistä näiden asioiden yhteydessä ärsyttää aivan varmasti monia. Haluan kuitenkin muistuttaa – ja muistaa samalla itsekin – että jos väittely näiden asioiden ympärillä kiihtyy oikein kuumaksi, niin ratkaisuja näihin kompleksisiin ja jopa pirullisiin ongelmiin voi hakea tarkastelemalla asioita asiakkaiden (opiskelijoiden) näkökulmasta.
Onko sinulle eri paikkakunnilla sijaitsevien ravintoloiden asiakkaana tärkeää, että ateriat valmistetaan täsmälleen samalla tavalla joka paikassa?
Onko sinun ravintolaelämyksen kannalta olennaista, että ateriat valmistetaan nimenomaan kaasuliedellä eikä induktioliedellä?
Todellisuudessa asiakkailla on ruokaelämysten (ja oppimisen) osalta monenlaisia vaihtoehtoja tarjolla. He voivat halutessaan syödä tänään kaasuliedellä kiinalaisittain ja huomenna induktioliedellä ranskalaisittain valmistetun aterian. Ja jos he eivät halua lähteä ulos syömään, he voivat tilata kotiin valmiin aterian (klikkaa kuvaa).
Silläkin uhalla, että saan pitkiä keittiöveitsiä selkääni vähintään seuraavat kymmenen vuotta osallistumalla tähän keskusteluun näin sarkastisella tavalla, toivon, että opetukseen ja oppimiseen liittyviin keskeisiin päätöksiin löydetään toimivat ratkaisut.
Meidän ihmisten yhteiselämässä käy itse asiassa varsin usein niin, että muiden ratkaisuja pidetään joko oikeina tai väärinä riippuen siitä, mitä ratkaisuja itse pidämme oikeina ja väärinä. Sekin on inhimillistä, että kun tarkastelemme omaa toimintaamme, kuvittelemme, että sillä on vain hyviä – ja ennen kaikkea oikeita seurauksia.
Mutta onko joka tilanteeseen tai päätökseen sopivaa, oikeaa normia tai mallia edes olemassa?
Päätöksenteon kannalta tilanteet eivät ole koskaan merkityksettömiä. Lapin ammattikorkeakoulun valmistelun eri vaiheissa eteemme tulee todennäköisesti useampi sellainen rajatapaus ja päätöksentekotilanne, joissa joudumme etsimään pienimmän pahan ratkaisun, kun eri osapuolten kannalta ehdottoman hyvään ratkaisuun ei näytä olevan mahdollisuuksia ja päätöksiä on kuitenkin tehtävä.
vuodenvaihteessa, ja uudet hakemukset on jätettävä sisään syyskuun viimeiseen päivään mennessä.
Ammattikorkeakoulut ovat joutuneet meneillään olevalla hallituskaudella ennätyksellisten leikkausten kohteeksi. Kevään kehysriihessä hallituksen leuku kohdisti ammattikorkeakouluihin lisäiskun: valtionosuudet päätettiin jättää ilman indeksikorotusta. Vuoteen 2015 mennessä ammattikorkeakoulujen rahoitustasoa pudotetaan 149 miljoonaa euroa. Kaikkiaan ammattikorkeakoulujen rahoitus vähenee kumulatiivisesti vuosina 2012-2015 327 miljoonaa euroa!
taidot eivät ole poppakonsteja: 
Sosiaaliala muuttaa kesällä 