Kokemuksia kartuttamassa

Vuonna 2008 alkanut viestinnän opiskeluni vaihtui kuvataiteisiin vuonna 2010: sama oppilaitos, eri ala. Visuaalisena ihmisenä kaikenlainen kuvataide on aina ollut sydäntäni lähellä, ja tiedän nyt yli vuoden opiskelun jälkeen alan olevan oikea. Kuitenkin koen ihan kaiken opiskelun olevan minulle jollain tavalla hyödyksi, ja olenpahan päässyt testaamaan itseäni monenlaisten asioiden äärellä, mihin alun perin pyrinkin Kemi-Tornion Ammattikorkeakouluun hakiessani.

Erilaisilla kursseilla mukana olo on tuonut paljon näkökulmia kaikenlaisiin asioihin ja mukavassa ympäristössä opiskelu on ollut helppoa. Olen päässyt etenemään kuvataideopinnoissani nopeaa vauhtia hyväksilukujen ansiosta ja päässyt suoraan kokeilemaan taitojani alan kurssien parissa.

Välillä on ollut kiireisempää, mutta ajankäyttöä oppii käsittelemään mitä enemmän sitä täytyy tehdä, ja jos jostain pitää sitä myös mielellään tekee hiukan enemmän. KTAMK on antanut minulle peruspuitteet kulttuurialoihin ja mukavan ilmapiirin. On myös aina ollut mukavaa saada mahdollisuuksia sekä koulussa että kotona työskentelyyn.

Kuvataiteenopintoihini on sisältynyt tähän mennessä niin animaatiota, kuvanveistoa, maalaamista, oman näyttelyn pitämistä kuin isompia projektejakin. Monenlaista mahtuu mukaan ja vilinää riittää. Tällä hetkellä suuntaavat opinnot ovat vauhdissaan ja työharjoittelu odottaa nurkan takana. Aika kuluu vauhdilla ja tekemistä riittää, mutta kaikesta huolimatta uskon että valmistuttuani olen iloinen että päädyin opiskelemaan täällä ja sain valmiudet jatkaa eteenpäin minne ikinä tie viekään.

Pilvi Kauppi
Kuvataideopiskelija

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *


*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>