Tradenomiopiskelija kansainvälistyy

Olen Jori-Ville Rahkonen, 23-vuotias tradenomiopiskelija. Opiskelen liiketaloutta – tarkemmin sanoen kansainvälistä liiketoimintaa  Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa. Teen parhaillaan opinnäytetyötäni yrittäjyyden sisäisistä motivaatiotekijöistä, käyden samalla opintojeni viimeisiä kursseja loppuun.

Omat kokemukseni tradenomiopinnoista ovat olleet erittäin positiivisia, ja osaksi tämän takia olen käynyt mielellään markkinoimassa kouluamme sekä yhtä sen mielenkiintoisimmista vaihtoehdoista: vaihto-opiskelua. Omien opintojeni rakenne muotoutui niin, että aloitettuani opinnot syksyllä 2008 lähdin yhden ja puolen vuoden jälkeen vaihtoon helmikuussa 2010.

Torniosta Budapestiin

Lukuisista vaihtoehdoista päätin lopulta lähteä  vaihtoon Unkarin Budapestiin. Noin viiden kuukauden aikana saamani anti  oli erittäin merkittävä osa – ei vain koulutuksellista elämääni – vaan myös keskeinen osa ylipäätään koko sen- ja tähänastista elämänkokemustani.

Opin olemaan entistä itsenäisempi ja kohtaamaan uusia tilanteita sekä selviämään niistä. Lisäksi minulla oli erittäin hauskaa, ajan ollessa samaan aikaan myös haastavaa, ja koinkin, että nämä kaksi tekijää olivat hyvin tasapainossa keskenään. Kaikenkaikkiaan vaihtokokemus oli erittäin positiivinen kokemus monella tasolla, Erasmus-tuen toimiessa hyvänä taloudellisena tukena. Sain myös hyvät arvosanat Budapest Business Schoolista, mikä näyttää hyvältä todistuksessani nyt ja tulevaisuudessa.

Työharjoitteluun Espanjan lämpöön

Positiivisten kokemusteni pohjalta kynnys lähteä uudestaan vaihtoon vajaan vuoden päästä lämpimille hiekkarannoille Espanjan Fuengirolaan ei ollut kovin korkea. Tämä tapahtui tarkemmin sanoen maaliskuussa 2011. Hakuprosessi ja muut käytännön järjestelyt sujuivat tälläkin kertaa hymyillen, välillä naureskellenkin, ja pian olinkin jo Málagan lentokentällä. Kova työni läpi reilun kahden kuukauden työharjoitteluaikani palkittiin ja sitä osattiin arvostaa. Sainkin työharjoittelustani parhaat mahdolliset arvosanat sekä mahdollisuuden työskennellä jatkossa yrityksen palveluksessa, mikäli niin myöhemmin tahdon. Hyvä lisä todistukseeni tämäkin, kuten myös CV:hen.

Tästä on hyvä jatkaa

Opintoni kotimaassa ovat tehneet minulle tutuksi yritysmaailmaa,  antaen ja kehittäen valmiuksia työskennellä yritysten palveluksessa.  Yrittäjyyteen liittyvät käsitteet ovat tulleet tutuiksi, ja osaksi tämän takia myös kynnys perustaa yritys on tullut matalammaksi. Apua on ollut myös työharjoitteluista, joiden aikana on ollut mahdollista tutkia, peilata sekä kehittää omaa osaamistaan käytännössä. Mieleeni on jäänyt myös monia positiivisia kokemuksia koulun henkilökunnasta.

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa on mahdollista toteuttaa itseään melko vapaasti. Kursseja on mahdollista organisoida 0mien tarpeidensa mukaisesti tietyissä rajoissa, kuten myös osallistua useisiin kiinnostaviin projekteihin. Tämän lisäksi henkilökohtaista ihmissuhdeverkostoaan on mahdollista rakentaa oman tahtonsa mukaisesti. Mahdollisuuksia on siis monia.

Jori-Ville Rahkonen
Tradenomiopiskelija

Posted in Uncategorized | Tagged , , , , , , | Leave a comment

My experience from the friend family program

My name is Fanni Török, I come from Hungary and I would like to write about the friend family program which is organised by the Kemi-Tornio UAS.

Before I arrived to Tornio as an Erasmus exchange student to Kemi-Tornio UAS, I got a message from the international relations secretary that I can join their friend family program and I will get a family who can help me during my studies and who can introduce me to the Finnish culture.

I wrote back not until after my arrival to Tornio because I was too busy before my traveling. A day after my arrival Mari called me that she and her family were my new friends in Tornio and they would like to get to know me. She talked about the family and after that we met.

All of us were a bit nervous in the beginning because we didn’t know each other yet and we had no plan what we could do together.  We got to know more and more of each other and we have had a lot of fun together and I am sure that we will have lots of fun in the future.

We have cooked and baked together, to introduce the Finnish and Hungarian traditional foods. For example:  Hungarian paprika potato, Finnish berry pie, Karjalanpiirakka, sweet Finnish scone etc.

I have got a chance to try out the winter sports for example skating and skiing. I have also travelled with snow mobile. It was a very nice day. We travelled in the forest for a while to reach a small cottage and we grilled some sausage, ate some scone and came back with the snow mobile. We also went bowling together, it was very funny! J The family has showed me everything in Tornio, Haparanda  and Kemi and if I have any problems I can ask them about it any time.

Last week we visited the Snow Castle in Kemi. It was very nice and it is unbelievable how beautiful sculptures can be made from ice. I have joined the family events too, for example name day of Valtteri. We have lots of planes for the future too. Next summer they will visit me in Hungary and I can show my small country for my new friends and I am sure that I will visit them in Finland in the future too.

I think the friend family program is a good opportunity for the exchange and degree students. They can get to know the Finnish culture and get new friends for a whole life. I am very happy to apply for this program because I met the Kuivalainen family. I arrived here 2 months ago but I have had already lots of fun together with my friend family.

Fanni Török
Erasmus exchange student

Posted in Uncategorized | Tagged , , , , | Leave a comment

Ystävät ja muistot pysyvät mukana koko elämän

Kemistä en tiennyt juuri muuta kuin sijainnin ja kuuluisan Lumilinnan, ennen kuin aloitin sosionomiopinnot Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa syyskuussa 2009. Enpä tuolloin osannut kuvitellakaan, miten nopeasti 3,5 vuoden opintorupeama hujahtaisi ohi.

Opinnot pyörähtivät käyntiin ja tutoropiskelijoiden sekä koulun henkilökunnan kannustuksella luokkamme tutustui lähemmin kaupunkiin ja sosiaalialan saloihin. Havaitsimme opintojen olevan todella monipuolisia. Välillä puurrettiin ryhmätentissä, leikittiin maaoravaa tai käytiin aktiivista keskustelua polttavista yhteiskunnallisista puheenaiheista ja uutisista.

Koulun penkillä istumisen ohella pidettiin luokkahenkeä yllä järjestämällä yhteisiä leffailtoja ja tehtiinpä reissu Levillekin porukalla. Kemin loputon merituulikaan ei ole päässyt kalvamaan, kun lämpimänä pitävät useat opiskelijatapahtumat ja –bileet, joita järjestävät säännöllisesti sekä opiskelijakunta KETOAKKU, koulutusalakohtaiset opiskelijayhdistykset sekä tuutorit.

Vaikka alavalinta oli ollut minulle selkeä jo muutamia vuosia sitten, vahvistui se vain lisää opintojen rullatessa sutjakkaasti eteenpäin. Vuosittaiset harjoittelujaksot antoivat suuntaa sille, mihin halusin opinnoissani syventyä.

Sosiaalialan toimipiste on ollut kerta kaikkiaan ihana. Koulu on pieni, tuttu ja turvallinen sekä aivan Kemin keskustassa. Oppimiskeskuksessa on vietetty ilta jos toinenkin ryhmätöitä tehden tai muuten vain lueskellen. Opettajat ja muu henkilökunta, tutoropiskelijat ja opiskelijayhdistys ovat aina tavoitettavissa ja tulevat tutuiksi uusille opiskelijoille. Toisena opiskeluvuonna hyppäsin itsekin tutorin huppariin ja myöhemmin myös opiskelijayhdistyksen puikkoihin. Opiskelijakunta ja opiskelijayhdistystoiminnassa mukana ollessani olen tutustunut moniin mahtaviin tyyppeihin ja saanut elinikäisiä ystäviä sekä ennen kaikkea oppinut valtavan paljon uutta!

Opintoja minulla on ajallisesti jäljellä enää reilu puoli vuotta. Se tarkoittaa viimeistenkin hetkien puristamista irti tästä opiskeluajasta, jota tulen kaipaamaan valtavan paljon siirtyessäni työelämään. Ystävät ja upeat muistot pysyvät mukana koko elämän, samoin kuin ammattitaito, jonka ylpeänä ja hymy korvissa voin kertoa hankkineeni Kemi-Tornion ammattikorkeakoulusta.

Nina Kivijärvi
Sosionomiopiskelija

Posted in Uncategorized | Tagged , , , , | Leave a comment

Lähelläkin voi kansainvälistyä

Nigerialainen Sotikare Emmanuel ja Kyprokselta kotoisin oleva Andreas Rousos opiskelevat tietojenkäsittelyä Torniossa. Englanninkielinen koulutusohjelma Suomen Lapissa sai opiskelijat kiinnostumaan ja hakeutumaan ammattikorkeakouluun. IT-tradenomeiksi aikanaan valmistuvat nuoret miehet ovat opintojen alkuvaiheessa. He halusivat tutustua uuteen maahan, sen kulttuuriin ja ihmisiin.

- Hain Tornioon opiskelemaan, koska IT-ala kiinnosti, kertoo Sotikare Emmanuel.
- Kaverini opiskeli jo täällä ja suositteli opintoja myös minulle. Hänellä oli pelkästään hyviä kokemuksia, Andreas Rousos sanoo.

Opiskelijat ovat tyytyväisiä koulutukseen ja erityisesti paikkakuntaan. He opiskelevat Torniossa, mutta asuvat Kemissä.

- Kemi-Tornio is the best. Täällä on oikein hyvä opiskella ja asua, kehuu Sotikare Emmanuel.
- Opiskelu on joustavaa. Siihen sisältyy teoriaa, projekteja ja käytännön harjoittelua. Opintoja voi valita vapaasti eri ryhmistä. Ihmiset ovat todella ystävällisiä ja auttavaisia, ylistää puolestaan Andreas Rousos.

Ryhmässä on kansainvälinen ilmapiiri. Opiskelijoita on ympäri maailmaa, myös Kiinasta, Napalista, Venäjältä, Namibiasta, Vietnamista, Pakistanista ja Suomesta. Kansainvälisen koulutusohjelman opetuskieli on englanti, mutta ohjausta saa myös suomen kielellä. Ulkomaalaisten lisäksi koulutukseen toivotaan lisää suomalaisia opiskelijoita.

Pohjois-Suomessa toimivat alan yritykset tarvitsevat kielitaitoisia IT-alan osaajia, mutta harjoittelupaikka voi löytyä myös ulkomailta. IT-tradenomi voi työskennellä tietoturva-asiantuntijana, tietojärjestelmäsuunnittelijana, sovelluskehittäjänä, projektipäällikkönä, yrittäjänä, asiantuntijana, ohjelmistosuunnittelijana tai ohjelmoijana.

Englanninkielisessä koulutusohjelmassa kielitaito kehittyy luonnollisesti. Ei tarvitse lähteä kauas ulkomaille, kun kotiseudullakin voi kansainvälistyä. Tulevaisuuden työmarkkinat ovat yhä kansainvälisemmät. Opiskeleminen monikulttuurisessa ympäristössä antaa valmiudet työskennellä kansainvälisissä tiimeissä ja työtehtävissä sekä parantaa työllistymisvalmiuksia.

Tradenomiopiskelijat odottavat jo tulevaa käytännön harjoittelujaksoa. Valmistumisen jälkeen tulevaisuus on vielä avoin. Andreas Rousos palaa todennäköisesti Kyprokselle, jossa hänellä on alan työpaikka odottamassa.

- Tarkoitus on kuitenkin etsiä koulutusta vastaavaa työtä Euroopasta. Esimerkiksi verkkoasiantuntijan tai markkinoinnin tehtävät kiinnostaisivat valmistumisen jälkeen, hän suunnittelee.

Sotikare Emmanuel ja Andreas Rousos
IT-tradenomiopiskelijat

Posted in Uncategorized | Tagged , , , , | Leave a comment

Kokemuksia kartuttamassa

Vuonna 2008 alkanut viestinnän opiskeluni vaihtui kuvataiteisiin vuonna 2010: sama oppilaitos, eri ala. Visuaalisena ihmisenä kaikenlainen kuvataide on aina ollut sydäntäni lähellä, ja tiedän nyt yli vuoden opiskelun jälkeen alan olevan oikea. Kuitenkin koen ihan kaiken opiskelun olevan minulle jollain tavalla hyödyksi, ja olenpahan päässyt testaamaan itseäni monenlaisten asioiden äärellä, mihin alun perin pyrinkin Kemi-Tornion Ammattikorkeakouluun hakiessani.

Erilaisilla kursseilla mukana olo on tuonut paljon näkökulmia kaikenlaisiin asioihin ja mukavassa ympäristössä opiskelu on ollut helppoa. Olen päässyt etenemään kuvataideopinnoissani nopeaa vauhtia hyväksilukujen ansiosta ja päässyt suoraan kokeilemaan taitojani alan kurssien parissa.

Välillä on ollut kiireisempää, mutta ajankäyttöä oppii käsittelemään mitä enemmän sitä täytyy tehdä, ja jos jostain pitää sitä myös mielellään tekee hiukan enemmän. KTAMK on antanut minulle peruspuitteet kulttuurialoihin ja mukavan ilmapiirin. On myös aina ollut mukavaa saada mahdollisuuksia sekä koulussa että kotona työskentelyyn.

Kuvataiteenopintoihini on sisältynyt tähän mennessä niin animaatiota, kuvanveistoa, maalaamista, oman näyttelyn pitämistä kuin isompia projektejakin. Monenlaista mahtuu mukaan ja vilinää riittää. Tällä hetkellä suuntaavat opinnot ovat vauhdissaan ja työharjoittelu odottaa nurkan takana. Aika kuluu vauhdilla ja tekemistä riittää, mutta kaikesta huolimatta uskon että valmistuttuani olen iloinen että päädyin opiskelemaan täällä ja sain valmiudet jatkaa eteenpäin minne ikinä tie viekään.

Pilvi Kauppi
Kuvataideopiskelija

Posted in Uncategorized | Tagged , , , , | Leave a comment

Aktiivisuus opiskelijatoiminnassa palkitsee

Miettiessäni parasta aikaani Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa, mieleeni ei tullut yhtä yksittäistä kohokohtaa. Aloitin opinnot syksyllä 2010 Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun tekniikan alalla. Jouluun mennessä olin oppinut paljon uutta ja tietenkin rentoutunut erilaisissa tapahtumissa, saunailloissa ja bileissä.

Keväällä kaikki oikeastaan muuttui. Tammikuussa tuli kutsu sähköpostilla, jossa kerättiin halukkaita ns. bileremmiin, joka suunnittelee erilaisia tapahtumia Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun opiskelijoille. Päätin lähteä mukaan. Meitä oli noin kymmenen hengen opiskelijaporukka eri koulutusaloilta. Suunnittelimme tapahtumiin ohjelmia ja kilpailuja. Tapasin paljon uusia kavereita, pääsin vaikuttamaan tapahtumien ohjelmaan ja opin yleisesti millaista on järjestää jokin tapahtuma. Ne olivat mukavia hommia koulun ohella.

Syksyllä päätin ottaa vastuuta enemmän bileremmin erilaisissa asioissa. Tätä myötä pääsin myös Kemin Insinööriopiskelijoiden (KeIO Ry) hallitustoimintaa mukaan. Nykyisin toimin Kemin insinööriopiskelijayhdistyksessä hallituksen jäsenenä ja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun opiskelijakunta KETOAKKU Ry:ssä hallituksen jäsenenä.

Kyllähän tämä vie vapaa-aikaa ja välillä tuntuu, ettei aika riitä mihinkään. Kuitenkin tämä homma palkitsee hyvin. Opiskelijatoiminnassa tapaa paljon samanhenkisiä ihmisiä ympäri Suomea, saa uusia kavereita ja oppii erilaisia hommia. Tässä oli vain murto-osa hyvistä puolista. On paljon erilaisia tehtäviä, joissa pääsee vaikuttamaan opiskelijana. Kaikki halukkaat ovat tervetulleita mukaan Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun opiskelijatoimintaan.

Ville Ojala
Insinööriopiskelija

Posted in Uncategorized | Tagged , , , , , | Leave a comment

Virtuaalikurssilla voi antaa mennä vaan

Toisille kouluun paluu joululoman jälkeen on kuulemma tervanjuontia ja monen motivaatio jäi vielä lomalle. Minä tunnen virkistyneeni lomalla ja olen saanut uutta puhtia opiskeluun – toisena vuonna päämäärä siintää jo hieman lähempänä!

Ensimmäisinä koulupäivinä odotin innolla tulevia tehtäviä, halusin toimeen ja nopeasti, energiavarastoni voisivat vaikka tässä etanatahdissa hävitä lorvimisen iloon. Tehtäväjunan puksutellessa hitaasti eteenpäin, mietin miten tätä tiedonjanoa voisi hieman hillitä. Päätin perehtyä virtuaalikurssien saloihin.

Nyt muutamaa viikkoa myöhemmin opiskeluarki on palannut ja olemme hyvin  työllistettyjä tehtävien osalta. Minulle opiskelu on tällä hetkellä parasta aikaa, perheen tuki taustalla voi yltää vaikka mihin suorituksiin!

Verkkokurssien aloittaminen hieman jännitti aikaisemman kokemuksen puutteessa, mutta kaikki sujui yllättävän hyvin. Jännitin suunnattomasti sitä, osaanko toimia verkossa, miten tehtäviä tehdään ja kuinka minä tiedän, että opettajalle esittämäni kysymykset eivät välity kaikille? Ei hätiä, sain koulukaveriltani pienen briiffauksen iLincin saloihin ja kas kummaa näillä neuvoilla mentiin komeasti koko eka tunti!  

Pieniä kommelluksia sattui matkan varrella, mutta se on kuulemma ihan tavallista. Jotenkin tuntuu, että kun tunnilla ei olla kasvotusten, on helpompi avata suunsa ja antaa mennä. Ei minua kukaan näe.

Nyt kun olen päässyt yli verkkokammostani, olen katsellut mielenkiinnolla Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun ja Lapin yliopiston välistä yhteistyötä. Se tarjoaa meille opiskelijoille vaihtoehtoisia verkkokursseja. Mielenkiinnolla odotan mitä kaikkea maan ja taivaan välillä tarjolle ilmestyy ja mihin kaikkeen ehdin osallistua. Ottaisinko kiinan alkeet vai jotain ihan muuta?

Miia Miettunen
Tradenomiopiskelija

Posted in Uncategorized | Tagged , , , , , | Leave a comment

Ei oppi ojaan kaada

Opiskelin Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa kone- ja tuotantotekniikan insinööriksi vuosina 2005–2009. Koulutusohjelma ei ollut hakutoiveena ensimmäisenä, mutta opintojen aloittamisen jälkeen en ole katunut päivääkään opintojani Kemi-Tornionammattikorkeakoulussa.

Nuorten koulutuksessa tärkeitä olivat tietenkin opiskelukaverit. Täällä pohjoisessa on hyvin rempseää porukkaa, joten luokkahenki hitsaantui heti yhteen. Ensimmäisen vuoden jälkeen muutamat luokkakaverit vaihtoivat alaa, mutta vielä tänäkin päivänä pidän yhteyttä muutamaan vanhaan luokkakaveriini. Ihania ihmisiä!

Opiskeluajasta jäi hyviä muistoja. Huonoinakin koulupäivinä päivät sujuivat sukkelaan, kun ympärillä oli sellainen porukka kuin minulla oli. Vaikka tämä on miesvaltainen ala, niin kyllä naiset pärjäävät täällä siinä missä miehetkin! Opettajat ottavat kaikki huomioon tasa-arvoisesti. Se on tärkeää. Eniten kaipasin käytännönläheisempää opetusta, mutta ajat ovat muuttuneet ja myös opetus on kehittynyt Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa.

Mahtavien luokkakavereiden lisäksi opiskeluajoista jäivät mieleeni erityisesti kesätyöt. Niitähän oli (on edelleen) tällä seudulla erittäin hyvin tarjolla. Suoritin työharjoittelun kesätöissä paikallisessa tehtaassa asentajana. Olin siellä nuorena naisena töissä karskien miesten seassa. Se oli opettavaista. Tänäkin päivänä pidän erittäin tärkeänä kesätöitäni ja siellä oppimiani asioita. Sulauduin erittäin hyvin joukkoon ja minut otettiin hyvin vastaan. Se oli paras kesätyöpaikka ikinä! Sain sieltäkin uusia tuttavuuksia, joiden kanssa vaihdetaan kuulumiset kun törmäillään.

Valmistumisestani alkaa olla kohta kolme vuotta aikaa. Kyllä aika rientää, kun ajattelee aikaa taaksepäin. Olen edelleen erittäin kiitollinen siitä, että valmistuttuani sain työpaikan Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun tekniikan TKI-yksiköstä. Työpaikan saaminen lämmitti vastavalmistuneen mieltä paljonkin.

Nyt työskennellessäni kohta kolmisen vuotta projekti-insinöörinä, hain jälleen opiskelemaan Kemi-Tornion ammattikorkeakouluun. Tällä kertaa hain avoimiin ylemmän ammattikorkeakoulun Teknologiaosaamisen johtamisen opintoihin. Sain kannustusta lähimmältä esimieheltäni opintoihin hakemiseen.

Opiskellessani avoimessa, en voi muuta kuin kehua ylemmän ammattikorkeakoulun opintoja. Lähes jokainen opiskelija on työelämässä opintojen ohella. Se rikastuttaa opiskelua. Jaamme paljon kokemuksia työelämästämme, näin opimme paljon toisistamme ja myös työelämän käännekohdista. Opiskelu on todella käytännönläheistä ja sosiaalista. Itsensä kouluttaminen kannattaa aina. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu antaa tähän erittäin hyvät eväät.

Tarkoituksenani on hakea yhteishaussa Teknologiaosaamisen johtamisen opintoihin keväällä 2012, jolloin minulle tulee kolme vuotta työkokemusta täyteen. Opiskelu on merkityksellistä aikaa elämässä ja nyt on paras aika hakea opiskelemaan.

Jaana Tarvainen
Opiskelee avoimessa ylemmän ammattikorkeakoulun Teknologiaosaamisen johtamisen opintoja

Posted in Uncategorized | Tagged , , , , , | Leave a comment

Mielessä mielekäs ammatti

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun viestinnän opintojen 4. opiskeluvuoteni on nyt käynnissä. Huomaan olevani lähellä opiskelijaelämän ajanjakson päättymistä ja edessä siintää tuleva työelämä.

Katsoessani aikaa taaksepäin muistan hyvin miten taipaleeni kohti media-alaa sai alkunsa. Innostus media-alalle lähti kehittymään mielenkiinnosta kirjoittamista ja valokuvausta kohtaan. Valokuvaus ja kirjoittaminen ovat kulkeneet mukanani pienestä pitäen lähinnä harrastuksena, mutta kehittymishalu molemmilla osa-alueilla sai hakeutumaan alan opintoihin.

Syitä Kemi-Tornion ammattikorkeakouluun hakeutumiseen oli useita. Olin aikaisemmin suorittanut toisen asteen tutkinnon, joten halusin tähdätä seuraavaksi korkeakoulututkintoon. Kartoittaessani erilaisia vaihtoehtoja Lapin alueella hakeuduin Kemi-Tornion ammattikorkeakouluun, koska koin koulun olevan alueellisesti sopiva minulle. Tutustuin etukäteen tarjolla olleisiin opintokokonaisuuksiin, joiden totesin sopivan omiin tarpeisiini. 

Opiskeluvuosien aikana minulle parhaimmat hetket liittyvät omaan ammatilliseen kehittymiseeni media-alan saralla. Kaikkein merkityksellisintä on ollut, että olen päässyt opiskelemaan kohti itselle mielekästä ammattia. En kiellä, ettei opiskelu olisi ollut ajoittain raskasta, mutta ammatillisen osaamisen kehittyminen itseään kiinnostavalla alalla on mielestäni ollut tehdyn työn arvoista.

Käytännönläheisen opiskelun merkitys on opintojen aikana ollut suuri, koska sen kautta olen päässyt kokemaan mitä media-alan työ käytännössä on. Käytännönkokemuksen myötä on selkiytynyt millaisiin media-alan työtehtäviin aion tulevaisuudessa suunnata. Kokonaisuutena opintojen tuomat valmiudet ovat hyvä ponnistuslauta kohti itselle mielekästä ammattia.

Sanna Nurila
Medianomiopiskelija

Posted in Uncategorized | Tagged , , , , , | Leave a comment