Ja tässä tulee viimeinen blogini, ah mikä helpotus! Viimeisenä vuorossa oli isän ja tyttären eli Torfinn Slåen ja Anne Slåen haastatteluja avulla syntynyt kirja Tuloskunnossa. Kirja oli niitä harvoja kolmen pisteen kirjoja, joita kirjastosta löytyi, ja joka ei ollut englanniksi. Onnekseni kirja kuitenkin osoittautui silti aivan mielenkiintoiseksi juuri näiden 11 haastattelun takia. Näistä haastateltavista …
Category Archive: Mari Jaakkola
Nov 12
Lopeta lykkääminen
Vetelehdi vielä tämä päivä – niin teet sen huomennakin – ja ylihuomenna yhä taas. Aikasi tuhlaantuu päättämättömyydessä, ja päivät hukkaan mennyttä aikaa surressa. Oletko vilpitön? Tartu sitten tähän hetkeen – rohkeudessa on viisautta, voimaa ja taikaa. Tartu työhön, niin kohta mielesi lämpenee – aloita, niin ei aikaakaan kun työsi on valmis. - …
Nov 12
Älä hikeenny pikku asioista
Richard Carlsonin kirja Älä hikeenny pikku asioista, on koottu sadasta ohjeesta stressittömämpään elämään eli tämän kirjan luettua pitäisi osata pitää mölyt mahassa tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka kuinka meinaisi pinna kiristyä. Kun tarpeeksi löytyy motivaatiota, on mahdollista muuttaa asennettaan kärsivällisemmäksi. Kirjan kaksi sopuisuuden sääntöä ovat: älä hikeenny pikku asioista ja kaikki asiat ovat pikkuasioita. Jo …
Nov 06
Määrällinen tutkimus
Sainpas itsekin edes yhden kirjan opinnäytetyötä varten bloggaukseen. Eli kirja on siis Hanna Vilkkaan Tutki ja mittaa – Määrällisen tutkimuksen perusteet. Tosiaan kuten kirjan nimestä huomaa, meillä oli Emman kanssa opinnäytetyössä määrällinen tutkimus, johon sitten tarvitsimme tarkempaa tietoa siitä, mitä käsitteet oikeastaan tarkoittivat. Kirjasta sai selville mistä määrällisessä tutkimuksessa on kyse ja miten etenisimme …
Nov 06
Ravistettava omskakas
Tämän kirjan nimi oli jokseenkin aika hauskan kuuloinen ja kysymyksiä herättävä, joten päätin ottaa sen luettavaksi. Eli kirja on siis Saku Tuomisen ja Katja Lindroosin Ravistettava Omskakas – Toisinajattelijoiden käsikirja. Kirjan tavoitteena on auttaa ihmisiä ajattelemaan toisin, eri tavalla. Kirjaa ei ole tarkoitettu vastarannan kiiskeille vaikka kirjassa viitataankin toisinajatteluun. Asenteita tulisi muuttaa ”miksi tämäkin …
Oct 25
Banappelsiini
Jussi T. Kosken kirja Banappelsiini, ideavitamiineja henkilökohtaisen luovuuden kehittämiseen, oli aika erilainen lukukokemus mitä yksikään aiemmista lukemista kirjoista. Kirjassa oli joka aukeamalla oma kappaleensa luovuuden kehittämiseen. Suurimmassa osassa ei kylläkään ollut juuri päätä eikä häntää, mutta ainakin ne pistivät naurattamaan. Ja kuten alkuteksteissä sanottiin, että kirja on nimeään myöten tekemällä tehty, en ihmettele sitä yhtään. …
Oct 25
Havahtuminen
Olipas aika hämmentävä kirja tämä Anthony de Mellon kirja Havahtuminen. Kirjasta tuli vähän semmoinen olo, että kaikki asiat mitä teen tai olen tehnyt, eivät kuitenkaan ole olleet sitä miksi olen niitä luullut vaan ne ovat olleet aivan kaikkea muuta. Eli kuulostaa hiton monimutkaiselta! Kirjan tarkoituksena on pyrkiä herättämään ihmisiä ikiunesta, jossa useimmat ovat. Keinoja …
Oct 25
Ihmisyyden rajalla
Halusin lukea markkinointi kirjojen vastapainoksi jotain aivan toisenlaista luettavaa ja siinä kyllä nyt onnistuin. Lukuvuoroon tuli siis Viktor E. Franklin kirja Ihmisyyden rajalla. Oli ihanaa lukea pitkästä aikaa täysin eri lajiin kuuluva kirja, vaikka tämä kirja olikin välillä jopa hieman puistattava. Varsinkin kun tarkemmin alkoi miettiä lukemaansa ja kirjan tapahtumia, jotka oikeasti ovat tapahtuneet. …
Oct 10
Asiakaspalvelua ja toiminnan suunnittelua
Kauppiaskoulutuksen toiseen osioon luin kaksi kirjaa, joista toinen oli asiakaspalvelu kappaleeseen kuuluvan Henrietta Aarnikoivun kirjan Onnistu asiakaspalvelussa. Kirjassa kerrotaan melko kattavasti asiakkaiden oikeuksista laadukkaaseen palveluun ja asiakaspalvelijan velvollisuudesta ja oikeudesta toteuttaa tätä. Kirja jakautuu selkeästi kahteen osaan, joista ensimmäisessä perehdytään toimintatapoihin, joilla pysytään erottautumaan kilpailijoista ja toisessa osassa käsitellään käytännössä toteutuvaa tuloksellista asiakaspalvelua. Asiakaspalvelijana …
Oct 10
Huippu tuote 10 päivässä
Huh huh alan kyllä oleen jo niiiin täynnä näitä helkkarin markkinointi kirjoja! Jos joku haluaa lukea Parantaisen kirjoja niin voin kertoa, että jos pähkäilee Tuotteistamisen ja Sissimarkkinointi kirjan välillä, ei kannata niitä kumpaaki lukea, sillä molemmat on ihan samanlaisia, joitaki asioita vain lisättynä tai eri tavalla! Nyt siis oli lukuvuorossa Jari Parantaisen Tuotteistaminen. Heti kun …