Vihoviimeisin kirjapiste kirja on Pertti Åkerbergin Budjetoinnin mielettömyys. Sen lisäksi, että kirja oli kaikista viimeisin, se oli ehdottomasti kaikista vaikein ja siksi myös hitain lukea. Oikein kun pinnisteli ja keskittyi, sai ideasta kiinni, mutta nopsasti luettuna kirjasta ei kyllä saa yhtään mitään irti. Vaikka kirja olikin hankala lukea, se ei tarkoita etteikö siinä olisi ollut …
Category Archive: Milla Harju
Apr 18
Myy enemmän myy paremmin
Pienoisen lukutauon jälkeen tartuin toiseksi viimeiseen luettavaan kirjaan. Kirja on Mika D. Rubanovitschin ja Elina Aallon Myy enemmän myy paremmin. Kirja oli helppoa luettavaa ja tosielämän esimerkein höystetty. Kirja sopii hyvin käsikirjaksi esim. autokauppiaalle, sillä siinä käsitellään kohta kohdalta myyntiprosessia ja kannustetaan myyjiä olemaan myyjiä isolla M:llä. Kirjassa käytettiin esimerkkinä juurikin autokauppaa. Miten saada asiakas …
Dec 03
Hikeä ja hurmosta
McDonald’s, Ikea, Nokia, Marimekko, Kotipizza, Ben & Jerry’s ja Benetton, tässä vain muutama esimerkki Heikki Peltolan kirjasta Hikeä ja hurmosta: hyvä työ tekee hyvää, esimerkkiyrityksistä. Tässä on jälleen yksi todellakin lukemisen arvoinen kirja uuden työotteen ja uuden johtajuuden puolesta. Kirjan lukemisessa ei pitkään nokka tuhissut ja se sai aivonystyrät jälleen törmäilemään toisiinsa. Alussa mainittujen yritysten …
Nov 29
Michelangelo
Ehkä ensimmäistä kertaa blogia kirjoittaessa on sellanen olo, ettei oikein tiiä mistä alottaa. Irving Stonen Michelangelo: Taiteilijaneron elämä romaanina oli yksinkertaisesti mukaansatempaava, kuten kirjan takakannessa jo luvattiinkin. Luku-urakkaa aloitellessani olin melkein jättää jo leikin kesken. Kirja on ensinnäkin paksu isolla P:llä ja sen lisäksi kirja vilisi italialaisia henkilöiden ja paikkojen nimiä. Kirja oli tosi isotöinen …
Nov 12
Rohkeasti maailmalle
Luin Petri I. Salosen kirjan Rohkeasti maailmalle: Onnistu liike-elämässä ja ihmisenä. Löysin kirjan aivan sattumalta ja takakannen luettuani päätin lukea kirjan kokonaan, koska se vaikutti todella mielenkiintoiselta. Kirjassa kerrottiin ulkomailla työskentelystä, asumisesta siitä, kuinka nämä vaikuttavat ihmisen yksityis- ja perhe-elämään. Omien kokemusten lisäksi Salonen oli haastatellut kirjaa varten monia muiden maiden kansalaisia ulkomaille muuttamisesta ja …
Nov 06
Koneen ruhtinas
Ennen Koneen ruhtinas: Pekka Herlinin elämän (John Simon) lukemista ei minulla ollut minkäänlaista käsitystä Herlinin suvusta saati sitten Kone Oy:stä. Toki nimet olivat tuttuja, mutta siinä kaikki. Alkuun kirja tuntu tosi sekavalta, teksti vilisi nimiä ja vuosinumeroita ja tuntui, ettei mistään oikein saa kiinni. Pikku hiljaa nimet kuitenkin alkoivat tulla tutuiksi ja suurin piirtein tiesin …
Oct 20
Johtajuus ja vetovoima
Kirjan nimen perusteella, Johtajuus ja vetovoima (Belle Linda Halpern ja Kathy Lubar) en todellakaan ajatellut, että kirjassa yhdisteltäisiin johtamista ja ammattinäyttelemistä. Kun sain itse kirjan käteen luin kannen ”kakkosotsikon”, olin myyty. Otsikko menee näin: “Mitä näyttämön osaaminen tuo johtamiseen – miten vaikututaan, motivoidaan ja innostetaan” Kirjan kirjoittajat ovat alun perin näyttelijä ja laulaja. …
Oct 17
Neuvotteluvalta
Sami Miettisen ja Juhana Torkin Neuvotteluvalta: Miten tulen huippuneuvottelijaksi? on oiva opas neuvottelujen ihmeelliseen maailmaan. Ennen tätä luin Juhana Torkin Puhevallan ja kirjoittaja on jatkanut samaa selkeää ja esimerkeillä höystettyä linjaa kirjasta toiseen. Kirjassa yhdistellään teoriaa ja esimerkkejä kivan vaihtelevasti, jolloin lukija ei kerkeä turtua pelkkään asiaan vaan saa välillä lukea tunnettujen henkilöiden tarinoita onnistuneista …
Oct 11
Tee itsestäsi brändi
Katleena Kortesuon Tee itsestäsi brändi: asiantuntijaviestintä livenä ja verkossa oli ensimmäinen brändi-kirja, jonka luin. Alku tuntu pikkasen vaikealta ja meinasin jo jättää leikin kesken, mutta sitten yhtäkkiä kirja vetäisi mukaansa. Ehkä tähän vaikutti se seikka, että kirja kertoi henkilön brändäyksestä tavaran ja palvelun sijaan, joka on ehkä enemmän lähempänä minun sydäntä. Kirjalla on aika …
Sep 27
Puhevalta
Suurten suositusten saattelemana tartuin Juhana Torkin Puhevalta kirjaan ja koin valaistumisen. Ja täytyy sanoa, että kirja oli hyvä. Kun alotin lukemisen en malttanut millään sitä lopettaa, se kertoo jo aika paljon… Kirjassa käsiteltiin suomalaisten puhetaitoja tai tässä tapauksessa ehkä taitamattomuutta. Suomalaisten pitämät ”puheet” ovat enemmänkin esitelmiä eivätkä puheita. Puheen tehtävä on vaikuttaa kuulijoiden asenteisiin kun …