Toinen Järvisen Pekan johtamista käsittelevä kirja jatkaa samalla linjalla edellisen kanssa. Onnistu esimiehenä kertoo, millainen on hyvä esimies ja miten hyvän esimiehen tulisi toimia. Hyvä esimies saadaan kouluttamalla hänet johtajaksi, mutta kaikki lähtee tahtotilasta. Hyvän esimiehen on haluttava johtaa. Järvisen mukaan esimies tarvitsee sekä keskustelu että suoraa johtamistaitoa. Hänen on liikuttava alaistensa parissa, tiedettävä …
Category Archive: Heli Lilja
Mar 25
Ammattina esimies
Jatkakaamme johtamisesta, aseenamme Järvisen Pekka. Luin syksyn aikana kaksi Pekka Järvisen esimiestyöhön liittyvää teosta. Ensimmäinen näistä on nimeltään Ammattina esimies, joka määrittelee esimiestehtävän vaatimuksia johtamisen ja organisaation näkökulmasta. Järvinen esittää tärkeänä osana esimiehen halun ja kyvyn ottaa johtajuus ja toisaalta sen, kuinka organisaatio tukee johtamista. Johtajia on niin monenlaisia kuin meitä ihmisiäkin. Toisilta vallan …
Mar 25
Liiketoiminnan orkestrointi
Viimekesäisestä myynnistä siirrymme nyt syksyllä opiskeltuun johtamiseen. Tätä aihetta tullaan myös käsittelemään useamman kirjan näkökulmasta. Pistetilin avaa Johan Wallinin Liiketoiminnan orkestrointi – yhdistä tehokkuus ja luovuus. Wallin perehdyttää meidät tässä kirjassaan verkostoitumisen saloihin ja siihen, kuinka kriisienkin aikana on mahdollista ruokkia innovatiivisuutta ja löytää uusia näkökulmia. Liiketoiminnan orkestroinnilla ajetaan takaa yritysten yhteisiä näkemyksiä ja …
Mar 25
B2B -markkinoinnista
Tässä nyt se kauhulla odottamanne kolmas myynnin kirjablogi. Aiheenani Timo Ropen Business to business –markkinointi, joka lähestyy myyntiä ja ostamista organisaationäkökulmasta. Edellisessä työssäni olen hieman päässyt sisälle ostavan organisaation toimintaan. Seurasin läheltä kilpailutusta ja ostopäätösten tekoa. Organisaatiossa päätös tehdään monien pykälien mukaan ja ostajia on pöydässä useampi. Toinen pitää toista asiaa tärkeämpänä kuin toinen, …
Mar 25
Perustaakko verkkokauppa?
Sanonta ”tyhjästä on paha nyhjästä” osuu hyvin suhtautumiseeni tähän blogikirjoitteluun. Olen ehdottoman saamaton bloggaaja. Tekstiä ei vain synny millään! Niinpä onkin otettava kaikki ilo irti siitä, kun kerrankin tämä runosuoli sykkii ja tykitettävä kaikki luetut kirjat samaan syssyyn, muuten se kirjoittaminen jää taas ensi vuoteen. Käsittelin viime bloggauksessani Myyjän ABC:ta, joka oli ensimmäinen myyntikirjani. Tämä …
Mar 25
Myyjän ABC
Viime kesänä aloitin työni myyjänä. Ensimmäistä kertaa eläissäni olin kaupassa töissä – vannottuani kauan, etten siihen koskaan lähtisi. Nyt minua ei kovin helpolla enää toimistoon saisi palaamaan, sillä tukahduttavien tunkkaisten työpäivien sijaan työskentelen nyt joka päivä erilaisissa tilanteissa, erilaisten ihmisten kanssa. Haasteet ovat aivan uudenlaisia ja huomaan pitäväni niistä. Itseni olen voittanut tässä työssä jo …
Mar 25
Vaihtelua lukemistoon matkaoppaalla
Luku-urani jatkui Madventures Matkailuoppaalla. Kymmenen vuotta sitten katsoin tiiviisti tv:tä, kun kyseisen teoksen kirjailleet herrat seikkailivat ensimmäistä kertaa maailmalla ja kolmen tuotantokauden jälkeen kirjan lukeminen tuntui luontevalta jatkumolta siihen Akatemialla törmättyäni. Opas sisältääkin paljon informaatiota, jota tv-sarjassa ei ole esitetty – kertojina tv:stä tutut Riku & Tunna sekä monia muita reppureissaajia. Teos käsittelee kaikkea …
May 19
Tipping Point
Tällä kertaa aiheenani on Malcolm Gladwellin ’Tipping Point’. Kannan aina kotiin kirjoja Lontoon matkoiltani ja tämä teos oli kirjahyllyni syövereihin uponnut luultavasti viimeistä edeltävän matkan jälkeen. Maksoin teoksesta 5 puntaa ja voin kertoa sen olevan hintansa väärti – todella mukaansatempaava ja ajatuksia herättävä! Kirja käsittelee ”word-of-mouth” –epidemioiden syntyä eli sitä, kuinka ideoista tai trendeistä …
May 19
Sano ei kopioinnille
Tulevaisuudessa yritysten elämä muuttunee melko mahdottomaksi. Mahdottomaksi siksi, että niiden on käytävä sotaa kahdella rintamalla; on taisteltava osaavista työntekijöistä, jotka määrittelevät itse omat työehtonsa sekä asiakkaista, jotka määrittelevät itse ostoehtonsa. Menestyäkseen on siis opittava hankkimaan asiakkaita mahdollisimman kustannustehokkaasti sekä hyödynnettävä työntekijöiden yksilöllistä osaamista heistä kiinni pitäen. Tulevaisuuden asiakkaat osaavat siis Ridderstrålen ja Nordströmin mukaan …
May 19
Engagement-markkinointi
Edellisessä blogitekstissäni pureuduin Scottin avulla markkinoinnin tavoitteiden määrittelyn tärkeyteen. Samaa asiaa ajaa myös Teemu Takala teoksessaan Markkinoinnin musta kirja – totuus seuraavan sukupolven markkinoinnista. Selvästikään emme siis voi enää uskoa markkinoinnin määrittelyyn muun kuin organisaation tavoitteiden kautta. Takalan mukaan lähtökohta toimivalle markkinointiyksikölle on sen roolin määrittely, sisältäen tulosodotukset ja tavoitteet, joita tulisi hakea koko …