LiikeAkatemian syksy lähti liikkeelle täydellä höyryllä. Elokuussa oltiin saatu toimintavalmiuteen sekä kauppakeskuksen toisen kerroksen toimitilat että terveyskeskuksen kanttiini. Porukan innostus oli käsin kosketeltavaa ja napakasti tartuttiin myös kesän aikana jonoon kertyneisiin toimeksiantoihin.
Syyskuun ensimmäinen päivä toi tullessaan myös ensimmäisen liiketyöpäivän. Rehtori Tolppi toi oman tervehdyksensä auditoinnin tulosta odottavana yleisöön. Myös LiikeAkatemia tervehti omilla kuulumisillaan kollegoja.
Syyskuun toinen viikko johdatti tiimin seminaariin Rovaniemelle. Esa Saarisen johdolla tutustuttiin kantaviin ajatuksiin työhyvinvoinnista.
Mirva aloitti matkansa valmentajuuteen Jyväskylän Tiimiakatemiassa syyskuun puolessa välin. Reissusta jäi paljon välineitä arjen hallintaan, päällimmäisenä ehkä ajatus siitä, että meidän tulisi rohkeasti tarttua suurempiin haasteisiin.
Viikolla 37 saimme paljon vieraita. Tapasimme Ritva Nousiaisen Provincia Bothniensis –yhteistyöyrityksestä ja saimme vieraaksemme Lapin Yliopiston ja Rovaniemen Ammattikorkeakoulun henkilökuntaa ja opiskelijoita. Yhteinen työpäivä toi sen oivalluksen, miten paljon voimme toisiltamme oppia ja toisaalta, miten ylpeitä meidän tulee olla omasta osaamisestamme.
Syyskuun työtahti kiristyi loppua kohti. Saatoimme päätökseen ensimmäiset projektit, ja kiersimme kertomassa paikallisissa lukioissa ja oman talon aloittaneissa luokissa Liike-konseptista. Meillä oli edustus myös Torniossa pidetyssä Tulevaisuusfoorumissa ja Kemin Octoberfest-seminaarissa. Markkinointipäällikkömme ehti myös sähköautomessuille Helsinkiin, mikä poikikin mukavan opinnäytetyöaiheen.
Kuukauden loppupuolella aloitimme Yrittäjän tarina –luentosarjan. Kutsuimme tilaisuuteen asiakkaitamme, yrittäjiä ja Akatemiahenkisiä opiskelijoita. Nelikymmenpäinen yleisö pääsi kiehtovan yrittäjätarinan äärelle, kun Armas Kristo avasi sanaisen arkkunsa. Tilaisuus saa jatkoa marraskuussa, milloin vieraaksemme saapuu Juha Alapuranen Ylitornion Betonituotteelta.
Syyskuun lopussa tahti oli jo kiritty äärimmilleen. Saimme viimeisellä viikolla sparraajaksi Ville Kärkkäisen ProAkatemiasta Tampereelta. Hänen johdollaan viilattiin vielä arjen käytänteitä ja ideoitiin uusia palvelutuotteita. Pääsimme käsiksi myös Destination Haparanda-Tornio hankkeeseen Johanna Salmen johdolla. Kuukauden päätti vieras Romaniasta saakka; vaihto-opettaja Daniela antoi kovin innostunutta palautetta vasta kuukauden vanhasta hengentuotteestamme.
Tiimimme syyskuun tavoite oli vakiinnuttaa toiminta. Näin jälkikäteen voikin sanoa, että onnistuimme kohtuullisen hyvin tavoitteessamme. Voimme jo muutaman asiakkaan kohdalla todeta, että syntymässä on pitkäaikaisia kumppanuuksia. Koko tiimi kasvoi hurjasti kuukauden aikana ja yhteishenki vahvistui. Tästä on hyvä jatkaa!