Tagi arkisto:keskittäminen

Tuhkatkin pesästä – HUMAK lopettaa Torniossa

Humanistinen ammattikorkeakoulu aikoo lopettaa toimintansa Torniossa.  Peräpohjolan Opistolla sijaitseva Tornion kampus kouluttaa yhteisöpedagogeja ja kansalaistoiminnan ja nuorisotyön erityisosaajia.

HUMAKin hallitus päätti 6.2.2012 esittää yhtiökokoukselle Humanistisen ammattikorkeakoulun kampusten supistamista yhdeksästä neljään.  Lakkautettavat kampukset sijaisevat Tornion lisäksi Joensuussa ja Äänekoskella.  Valintakriteereinä olivat HUMAKin hallituksen mukaan kampusten vetovoima ja vaikuttavuus. Tornion kampuksen vaikuttavuudesta kertoo kuitenkin se, että se …

Jatka lukemista »

KTAMK protestivideo 3

Protestivideotrilogian kolmas osa (2012)

Juuke  ’77 esittää:  Hei, me mennään kasvukeskukseen

Ohjaus:  Joni Aapaoja Tuotanto: Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu, kulttuuriala

 

Ja kun napsautan sormiani, haluat olla sairaanhoitaja

Joona Räsänen, SAMOK:in varapuheenjohtaja kirjoittaa järjestön blogissa vahvasti ammattikorkeakoulujen leikkauksia puoltavan tekstin. Kuten myös itse opetusministerin argumentit, niin myös Räsäsen jäävät vaille varteenotettavia perusteluja.

Tekstissään Räsänen kertoo haluavansa siirtää ammattikorkeakoulujen toimipisteitä alueille, jossa niille on eniten tarvetta ja työllistyminen opintojen jälkeen on varmempaa. Myöskin sivutoimipisteet hän haluaisi siirtää isompiin kampuskokonaisuuksiin. Hänen mukaansa ammattikorkeakoulujen ”varustetaso” ei …

Jatka lukemista »

Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on peukalo keskellä kämmentä

Naseva lukija oli antanut osuvan näkökulman Pohjolan Sanomien uutiseen viime aikaisista leikkauksista: ”Opetusministerin mukaan pääkaupunkiseudulle pitää saada lisää aloituspaikkoja, kun joskus on käynyt niin, että joku on jäänyt ilman.”

Kotimaisessa ”Uuno muuttaa maalle” elokuvassa tielautakunta äänestää, että uusi tie kulkee vuoristoneuvos Tuuran maiden läpi. Hän pelästyy pahasti ja värvää Uunon ratkaisemaan ongelman. Kun tiesuunnitelmaa piirretään, …

Jatka lukemista »

Vanhemmat artikkelit «