Kategoria arkisto: Alueellinen merkittävyys ja vaikuttavuus

Kulttuuri on kaikessa

Leenannosto

Hyvinvointi- ja sivistysyhteiskunnalle kuuluu kulttuuri. Se ei ole vain joidenkin oikeus, vaan liittyy jokaisen elämään ja elinympäristöön. Jos Lapista, puolen Suomen kokoiselta alueelta, poistetaan kulttuurialan ammattikorkeakoulutus, köyhdyttää se merkittävästi koko aluetta.

KTAMK:n kulttuurialan tilauskirjat ovat täpötäynnä yhteistyötarjouksia ja toimeksiantoja. Joudutaan jo sanomaan kohteliaasti ei, emme ehdi enempää. Näissä todellisissa työtilanteissa nuoret oppivat ja kehittyvät hyvän …

Jatka lukemista »

Teollisuus ei elä vain tekniikasta

Stora Enson tiedottaja

Maailmanlaajuisilla markkinoilla toimiva suuryhtiö tarvitsee monipuolista osaamista jokaisella tuotantolaitoksellaan. Päivittäisen tuotanto-, myynti- ja hallintoprosessien hallinnan lisäksi teollisuuden toimintaedellytysten turvaamiseksi tarvitaan selkeää näkemystä esimerkiksi uuden viestintäteknologian tuomista mahdollisuuksista, media-alan kehityksestä sekä ihmisten käyttäytymisen ja kulttuurien muutoksista.

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu edeltäjineen on tuottanut Stora Enson Veitsiluodon tehtaiden asiantuntijoiden ydinjoukon, jonka ammattitaidon varassa tehtaiden prosessit pyörivät päivästä ja vuodesta …

Jatka lukemista »

Pohjoisen kulttuuri-instituutti vastustaa keskeisen toimijansa alasajoa

 

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun kulttuuriala on kehittynyt systemaattisesti ja määrätietoisesti. Tornioon on muodostunut pitkäjänteisellä suunnittelulla pohjoisen kulttuuri- ja mediakoulutuksen keskus, joka valmistaa osaajia median ja kuvataiteen eri osa-alueille: printistä sähköiseen mediaan ja verkkoon sekä kulttuuri- ja elämystuotantoihin.

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu vastaa osaltaan Lapin luovien alojen strategiahaasteisiin huolehtimalla, että alueelta löytyy luovien alojen käytännön osaamista.

Tornion kulttuurialalta on …

Jatka lukemista »

LIIKE – yritysyhteistyötä ja työelämäläheistä oppimista vuodesta 2005 alkaen

Liike mahdollistaa työelämäläheisen oppimisen Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun kaupan ja kulttuurin opiskelijoille. Samalla se tarjoaa pohjoisen elinkeinoelämälle mahdollisuuden innovatiiviseen kehittämiseen ja ongelmien ratkaisuun yhteistyössä ammattikorkeakoulun opiskelijoiden ja ohjaavien opettajien kanssa.

Yrityksiltä, organisaatioilta ja hankkeilta tulleet toimeksiannot muokataan liiketehtäviksi ja tallennetaan Liikepankkiin. Kun opiskelija valitsee liiketehtävän, hän saa käyttöönsä tarvitsemansa laitteet ja ohjelmistot sekä ohjaavan opettajan tuen.

Liikettä …

Jatka lukemista »

Vanhemmat artikkelit «