Ikääntyessä ihmisen tarve osallisuuteen ei katoa. Osallisuus on tunne tai kokemus siitä, että on arvokas ja osa jotakin yhteisöä.  Ikääntyneenä ihminen ei ole enää osallinen yhteiskuntaan työelämän kautta, mutta hänen osallisuutensa voi ilmetä kuluttamisen, sosiaalisten suhteiden ja yhteiskuntaan vaikuttamisen tasoilla. Ikääntyessä ihmisen toimintakyky voi kuitenkin heikentyä, mikä voi vaikuttaa kielteisesti mahdollisuuteen osallistua. Ikääntyneen asuessa maaseudulla, voivat pitkät välimatkat kuntakeskuksiin ja huonot kulkuyhteydet vaikuttaa myös osallisuuden mahdollisuuksiin. Teknologia on yksi ratkaisu vastata ikääntyneiden palveluntarpeeseen ja lisätä heidän mahdollisuuksiaan osallistua yhteiskunnan eri areenoille.

Sodankylässä vuonna 2011 alkanut kolmivuotinen Kylässä hyvä, kotona paras -hanke toteutti kuuden kuukauden kuvapuhelinkokeilun kahdeksalle järvikylissä asuvalle ikäihmiselle. Kuvapuhelin on hyvinvointiteknologinen laite, joka on suunniteltu ikääntyneen tarpeista käsin. Kuvapuhelimen kautta ikäihmiset saivat yhteyden kahdeksaan eri palveluntuottajaan sekä läheisiinsä, jotka asensivat omalle tietokoneelle yhteysohjelman. Pro gradu -tutkielmassa tutkin sitä, millä tavalla kuvapuhelin oli vaikuttanut ikääntyneen arkeen sekä millä tavalla se oli vaikuttanut heidän osallisuuteensa sosiaalisiin suhteisiin, yhteisöön ja yhteiskuntaan. Haastattelin seitsemää kuvapuhelinkokeiluun osallistunutta 71–94-vuotiasta henkilöä.

Tutkimukseni mukaan ikääntyneet suhtautuvat uuteen teknologiaan avoimin ja uteliain mielin. He kokivat kuvapuhelimen uutena mahdollisuutena, ilona ja ajankuluna. Yhteydenpito läheisiin kuvapuhelimen kautta koettiin tärkeänä. Myös sosiaaliset suhteet naapureihin ja lähikylien ikäihmisiin olivat vahvistuneet kokeilun myötä. Kuvapuhelin mahdollisti pääsyn yhteisöihin, joissa oli muita kuvapuhelinta käyttäviä ikäihmisiä. Näillä foorumeilla vallitsi yhteinen ajatusmaailma ja huumori. Kuvapuhelimen kautta näytettiin myös tunnettujen henkilöiden, kuten kunnanjohtajan ja kansanedustajien haastatteluja. Ikääntyneet eivät olleet kokeneet heidän vaikutusmahdollisuutensa lisääntyneen kuvapuhelimen myötä. Osallisuuden kokemus oli kuitenkin syntynyt siitä, että heillä oli mahdollisuus osallistua haastatteluihin kuuntelijan roolissa.

Tutkimukseni tulosten mukaan kuvapuhelin lisäsi erityisesti niiden ikääntyneiden osallisuutta, jotka asuivat yksin tai jotka eivät enää itse kyenneet osallistumaan kodin ulkopuoliseen toimintaan ja sosiaalisiin yhteyksiin. Kuvapuhelimeen liittyvät tekniset ongelmat vaikuttivat siihen, että osa ikääntyneistä oli luopunut kuvapuhelimesta kokeilun jälkeen. Jotta teknologia voi tukea ikääntyneen voimavaroja ja mahdollisuutta osallisuuteen, edellyttää se toimivia rakenteita. Huonot internet-yhteydet luovat epätasa-arvoa eivätkä tue niiden ikäihmisten osallisuutta, jotka muuten haluaisivat käyttää uusinta teknologiaa. Lähitulevaisuuden kehittämistarpeena on luoda kaikille mahdollisuus käyttää teknologisia ja internet-yhteyden vaatimia palveluja riippumatta siitä, missä heidän kotinsa sijaitsee.

Valmistelin viikonvaihteessa hoitoalan ihmisille esitystä hyvinvoivasta hoitajasta. Lähtökohtani työntekijän hyvinvointiin ihmissuhde- ja palvelutehtävissä on, että työntekijän ja hänen asiakkaansa hyvinvointi on vastavuoroista, toistaan tukevaa, voimavaroja lisäävää tai niitä vähentävää. Sosiaalityön ammattilaisena pidän tärkeänä sitä, miten vahvasti työntekijä on läsnä asiakastilanteessa, kasvokkain, yhdessä tehden tai vaikkapa puhelimitse. Ja vahvuudella puolestaan mm. sitä, miten aidosti työntekijä kuulee, kuuntelee ja kohtaa asiakkaansa ihmisenä, siis ihmisenä. Mielestäni kohtaaminen rakentuu liian usein orientaatioon potilas – hoitaja, ikäihminen – hoitaja, kuntoutuja – ohjaaja, päihdeongelmainen auttaja, mielenterveyskuntoutuja – terapeutti.  Kaipaan ihmisten kanssa tehtävään työhön enemmän ihmisen tarinan tuntemista, ihmisen ”tärkeän” oivaltamista, ihmisen ikävän rohkeata kohtaamista ja eettisesti kestävää palveluasennetta.  Ja uskon, että hyvinvoinnin vastavuoroisuus on palkkio hyvin tehdystä työstä.

Tutkimus tuottaa varsin vaativaa tietoa ja media tiedon välittäjänä asettaa koviakin paineita hoito- ja huolenpitotyöhön. “Hyvinvoiva hoitaja jaksaa ja osaa“(Mönkäre 2004), ”Jokaisesta on enempään” (Heinonen & Pentti & Klenberg 2013), ”Henkilöstön hyvinvointi on yhteydessä organisaation hyvinvointiin” (Pyöriä & Nätti 2013). Lappalainen (2013) toteaa näköislehdessä, että moni kollega on viime aikoina vastannut perinteiseen ”Mitä kuuluu?” – keskustelunavaukseen totutusta poikkeavasti: ”Ei hyvää.” On tuotettava määrällisesti paljon, mutta laatuun ei ole mahdollista panostaa. Omalla persoonallaan työtä tekevälle laadusta tinkiminen lisää henkistä kuormaa vähintään yhtä paljon kuin työmäärän kasvu. Kaikkein rankinta on siellä, missä suorastaan kehotetaan tinkimään laadusta. Sitäkin tapahtuu ihan oikeasti. Olennainen keskittyminen, onnistumisen mahdollisuuksien turvaaminen, avoimuus työhön liittyvissä asioissa, mahdollisuus vaikuttaa oman työn sisältöön… Monet juhlapuheista tutut asiat pitäisi kyetä muuntamaan eläviksi työpaikoilla (Lappalainen 2013).

”Ajatus on ensimmäinen teko”, sanoi aikanaan edesmennyt, itseeni kovin vaikuttanut kouluttaja Heleena Välkkiö.  82-vuotias hanurivirtuoosi Veikko Ahvenainen puolestaan kertoi konsertissaan pari kuukautta sitten oman vireyteensä ja hyvinvointinsa tärkeimmän asian liittyvän siihen, ”mitä ajatuksia pidän korvieni välissä.  Jos ajattelen pahaa itsestä, lähimmäisistä, elämästä yleensä, tuotan sen myös sanoina ja tekoina ja kehoni kertoo sen huonovointisuutena.  Siispä, kohtelen itseäni ja lähimmäisiäni hyvin.  Ajatuksiin ei mahdu huonoja ajatuksia ja valmistaudun 31. maratonille.” Siinäpä meille elämänohjetta!

Tekemisen muutos vaatii aina ajattelutavan muutosta. On tärkeää oivaltaa, että organisaation hyvinvointi on sidoksissa kunkin työntekijän hyvinvointiin. Ja jokaisen oma käyttäytyminen vaikuttaa organisaation hyvinvointiin. Me jokainen voimme vain ja ainostaan itse muuttaa itseämme, ajattelutapaamme ja sitä seuraavaa käyttäytymistä. Siis, oivaltamisen taitoa tarvitaan. Se puolestaan edellyttää, että uskallamme ajatella, suostumme pysähtymään ja ajattelemaan.  Ajattelemaan pysähtyminen on yksi tärkeimmistä taidoista organisaatiossa. Ajattelu vaatii keskittynyttä läsnäoloa ja laadukasta vuorovaikutusta.

Laatua ja laadukasta vuorovaikutusta ikäihmisen ja työntekijän välillä olemme  myös IkäEHyt-hankkeessa hakemassa. Toisten näkökulman huomioiminen on paitsi merkki joustavuudesta myös henkisestä sopeutumiskyvystä.Näkökulman vaihtamista voi oppia ja sitä kannattaa harjoitella. Keinoja ovat mm.  toisten kuuntelu ja empatiakyvyn tietoinen kehittäminen.(Mattila 2011, 2013) Kehittyäksemme tarvitsemme aktiivista dialogia, toisten ihmisten erilaisia näkemyksiä ja vastaväitteitä. Oman minuuden ja hyvinvoinnin  säilyttämisen ehtona on, että uskallamme ja voimme olla asioista eri mieltä, voimme jakaa ajatuksiamme ja kokemuksiamme toisten ihmisten kanssa ja määrittää oman elämämme ”tärkeät” asiat. Pidän tätä keskeisenä asiana ikäihmisten kanssa tehtävässä työssä.

Päivittäin pitäisi kysyä itseltään, miten voin auttaa esimiestäni tai kollegaani onnistumaan työssään. Tällaisesta osaamisesta töissä tulisi palkita. Emme ole työpaikalla itsemme takia vaan organisaatiota ja ihmisiä /asiakkaita /potilaita varten. Kun tämä toimii talon sisällä, vaikuttavuus tuntuu myös asiakashyvinvointina. Aikaasaamiskykyä työssä lisäävät 1) Kirkas tavoite 2) Vahva luottamus 3) Lupa ja rohkeus kokeilla 4) Napakka asioihin tarttuminen ja 5) Kannustus ja kiitos (Fischer 2012). Työntekijän perustarve ja voimavaraistumisen ehto on kokea aikaansaavansa jotakin työssään. Organisaatioissa tarvitaan tietoisia tavoitteita kehittää yksilöiden voimavaroja samaan tapaan kuin toimintaa ja taloutta. Kun työntekijällä on itsenäisyyttä ja mahdollisuus ottaa oikeasti vastuuta tekemisistään, hän todennäköisimmin saa aikaan sen, mitä häneltä odotetaan.

Työstä ja sen toteutumasta saatu, annettu ja pyydetty palaute on työkalu, jota suomalaisessa työelämässä opetellaan käyttämään. Palaute on tehokkainta, kun kerrot, miten toisen henkilön käyttäytyminen vaikutti sinuun (Ahonen & Lohtaja-Ahonen 2011).  Kuulluksi, ymmärretyksi, nähdyksi ja arvostetuksi tuleminen ovat ihmisten perustarpeita. Jos ne eivät täyty työpaikalla, vaikutukset työhyvinvointiin, terveyteen ja sairastavuuteen voivat olla hyvinkin dramaattiset. Suomalaisessa työelämässä kannattaa panostaa työhyvinvointia ja sitoutumista vahvistavaan dialogiin. Sen parempaa, halvempaa ja vaikutuksiltaan laaja-alaisempaa innovointistrategiaa ei hevin löydy. (Syvänen 2013)

”Jokaisesta vuoro-vaikutuksesta jää jälki, joka toistosta vahvistuu.” Tahdonko toistaa hyvinvoinnin jälkeä ja olla itseni johtaja niin työntekijänä, työyhteisön jäsenenä kuin asiakaspalvelijana? Siis, tahdon asia kuten rakastaminen vihkipallilla!

Riitta Kettunen, hanketyöntekijä, KTAMK

Hankesuunnitelmaan kirjattiin sarja avoimia seminaareja, joihin kutsutaan puhujiksi huippuasiantuntijoita. Seminaareja on hankkeen aikana toteutettu eri teemoihin nimettynä alkaen Kemissä 14.9.2011 pidetystä hankkeen aloitusseminaarista. Seminaareja on pidetty Kemin lisäksi Rovaniemellä. Lapin pitkien etäisyyksien takia jo ensimmäisestä seminaarista lähtien on tarjottu mahdollisuus osallistua tilaisuuksiin etäyhteyden kautta. Tätä mahdollisuutta on käytetty runsaasti ja osallistujia on ollut Lapin ulkopuoleltakin.

Työkiireiden ja täyden kalenterin vuoksi osallistuminen juuri tiettynä päivänä pidettävään seminaariin on voinut olla haasteellista. Siksi tulevista tilaisuuksista on tiedotettu mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ajan varaamiseksi ennen kuin kalenteri on täynnä. Kaikilla ei kuitenkaan ole ollut mahdollista osallistua edes etäyhteyden kautta ja heitä varten on seminaariesitykset pääosin taltioitu nettiin hankkeen blogiin. Siellä ne ovat olleet joko pysyvästi tai tietyn ajan vapaasti saatavilla.

Yleensä esitykset on pidetty suomeksi ja jos esitys pidettiin muulla kielellä, kuten Sarah Drummondin englanninkielinen esitys, se tulkattiin suomeksi. Seminaareihin on sisältynyt asiantuntijaluentojen lisäksi aiheeseen liittyviä käytännön työpajoja, joihin usein luennoitsijatkin ovat osallistuneet ja vetäneet niitä. Seminaarit ovat saaneet hyvin osallistujia, usein kaikkian toista sataa. Alan väen, kuntatoimijoiden ja ikäihmisten lisäksi mukana on ollut eri alojen opiskelijoita. Opiskelijat ovat osallistuneet moniin järjestely- ja työpajatehtäviin.

Seminaareista on kerätty arviointitietoja ja sieltä käy ilmi, että osallistujien selvä enemmistö on pitänyt seminaareja hyvin onnistuneina. Näin on arvioinut kahdeksan kymmenestä vastanneesta. Vielä useampi on arvioinut kokeneensa, että seminaarilla on ollut annettavaa hänelle ja että anti on hyödyttänyt häntä. Esimerkiksi alkuseminaarista kommentoi eräs vastaaja, että seminaari oli hänelle tärkeä, vaikka hänellä ei vielä ole hankkeen kokonaisuudesta oikein käsitystä.

Seminaaripäivän ohjelmaan on toivottu monimuotoisuutta ja luentojen lisäksi toteutettuja toiminnallisia osioita kuten työpajoja on pidetty erittäin hyvinä lisinä päivään. Seminaariarviointeja ja saatuja kehittämistoiveita on mahdollisuuksien mukaan otettu huomioon järjestettäessä seuraavia tilaisuuksia. Kuitenkaan teknisiin ongelmiin etäyhteyksissä ei ole voitu kunnolla puuttua. Etäyhteydet ovat linjakaapelin armoilla ja jos yhteys on huono ja ylirasitettu, ei ääni eikä varsinkaan kuva ole välittynyt niin hyvin kuin olisi toivottu. Tämä ongelma on vaivannut osaa etäosallistujia jokaisen seminaarin aikana.

Tätä kirjoitettaessa on käynnissä 22.5.2013 Kemissä pidettävän tilaisuuden suunnittelu ja valmistelu. Tilaisuus oli tarkoitettu alkuperäisessä suunnitelmassa hankkeen loppuseminaariksi, jossa esitellään työn tuloksia. Hanke on hakenut jatkoaikaa vuoden 2013 loppuun asti, koska kaikki toimenpiteet eivät ehdi valmistua alkuperäisen aikataulun mukaan. Mutta paljon ehtii valmistua ja toukokuussa Kemissä pidettävässä seminaarissa esitellään niitä tuloksia. Esiteltävät muutamat konkreettiset hankkeessa tehdyt esimerkit valitaan siten, että ne kuvaavat hankkeen monipuolisuutta.

Läheskään kaikkea hankkeessa tehtyä työtä ei ehditä esitellä yhden seminaaripäivän aikana. Siksi hanke julkaisee myöhemmin netissä erillisen julkaisun, joka sisältää mahdollisimman selkeästi kuvattuna hankkeessa tehtyjä osioita. Julkaisun toivotaan toimivan käsikirjamaisena käytännön oppaana kenelle tahansa kiinnostuneelle. Nettijulkaisusta voi tulostaa tarvitsemansa sivun tai aukeaman käyttöönsä. Sisältö on suunniteltu rakenteeltaan sellaiseksi, että jokainen yksittäinen menetelmä esitellään yhdellä aukeamalla.

Jokaisella suomalaisella on oikeus ihmisarvoa kunnioittavaan ja elämänlaatua ylläpitävään kohteluun sekä terveyden- ja sairaanhoitoon. Nämä oikeudet kuuluvat myös muistisairaalle ihmiselle, vaikka hän ei itse aina pystyisikään puolustamaan oikeuksiaan. Myös omaisten tieto oikeuksista voi olla puutteellista, tai he eivät ehkä vain jaksa niitä puolustaa ja vaatia. Alzheimer`s Desease International (ADI) on julkaissut vuonna 2003 ”Muistisairaan hyvän hoidon periaatteet”, joissa korostetaan muistisairaan ja hänen omaishoitajansa aktiivista roolia omaa elämää koskevassa päätöksenteossa. Maaliskuussa 2013 julkaistiin myös kansainvälisen projektityöryhmän ”Alcove – Alzheimer Cooperative Valuation in Europe” suositukset hoivaa koskevista hyvistä käytännöistä sekä muistisairaan ihmisen itsemääräämisoikeudesta ja arvokkaasta kohtaamisesta. Suomesta projektissa oli mukana THL (www.alcove-projekt.eu).

Muistisairaus on etenevä ja toimintakykyä laaja-alaisesti heikentävä sairaus ja siksi sairastuneelle ja hänen omaisilleen olisi annettava monipuolisesti ja ymmärrettävässä muodossa olevaa tietoa sairaudesta ja sen aiheuttamista muutoksista. Näihin sairauden edetessä tuleviin väistämättömiin muutoksiin on hyvä varautua etukäteen, silloin kun ihminen itse on vielä kykenevä ilmaisemaan oman tahtonsa ja toiveensa. Tiedon puute oikeuksista ja eduista, joihin muistisairas ja hänen omaisensa ovat oikeutettuja, voi myöhemmin muodostua esteeksi oikeuksien ja edunvalvonnan näkökulmasta. Ilman riittävää palveluohjausta voi olla vaikeaa saada selvyyttä esimerkiksi taloudellisista eduista ja tukimuodoista sekä kuntoutukseen liittyvistä asioista. Monesti kyse on iäkkäistä henkilöistä, joille esimerkiksi tiedon etsiminen internetistä tai hakemuslomakkeiden täyttäminen voi osoittautua vaikeaksi, ilman asiantuntevaa ohjausta ja apua. Edunvalvonnan suhteen muistisairaan ihmisen kanssa on tärkeää keskustella ajoissa myös elämänlaatutestamentista, hoitotahdosta ja edunvalvontavaltuutuksesta.

Itsemääräämisoikeus ja päätöksenteko itseään koskevissa asioissa, kuuluu myös muistisairaalle ihmiselle. Tätä oikeutta on helppo rikkoa, ellei hoitavilla henkilöillä ole halua tai ymmärrystä sitä noudattaa. Oikeus saada riittävästi tietoa ymmärrettävällä tavalla on päätöksenteon edellytyksenä. Hoitajien ja muiden ammattilaisten tieto muistisairauksista ja muistisairaan oireiden syistä auttaa kunnioittamaan ihmistä ja ymmärtämään hänen käyttäytymistään. Mikäli eettinen toiminta ja arvomaailma eivät ole esimerkiksi hoitoyhteisössä keskeisenä työtä ja kohtaamista ohjaavana periaatteena, on vaarana, että muistisairasta ei kunnioiteta ja kohdella arvokkaana ja tasavertaisena ihmisenä.

Muistisairaan yhdenvertaista oikeutta kuntoutukseen pääsyyn voi estää mm. kuntoutuspäätöksiin vaikuttavat ikärajat ja ajatus siitä, että kuntoutuksella ei saavutettaisi merkittäviä hyötyjä muistisairaan kohdalla. Muistisairaiden kuntoutussuunnitelmien laatiminen maassamme ei vielä ole järjestelmällistä, joten moni sairastunut ja hänen omaisensa ovat todennäköisesti myös jääneet ilman heille kuuluvaa mahdollisuutta kuntoutukseen.

Alueelliset erot muistisairaan kuntoutukseen pääsyn suhteen ja eri tukimuotojen myöntämisperusteissa ovat huomattavia eri puolella Suomea. Sosiaaliturvan tukimuodot ja erilaiset etuudet, avustukset ja palvelut sekä muut tuen muodot kuuluvat myös muistisairaalle ihmiselle ja hänen omaiselleen. Suuri osa näistä tukimuodoista on määrärahasidonnaisia, jotka kunta myöntää tarveharkinnan ja määrärahojensa puitteissa. Kuntakohtaiset erot voivat olla huomattavia siinä, miten muistisairaan ja hänen omaisensa oikeusturva toteutuu käytännössä. Esimerkkinä vaikka omaishoitajan tuet, kuntoutus ja kuljetuspalvelut.

Myös oikeus perusteellisiin tutkimuksiin ja hoitoihin voi muistisairaan kohdalla olla vaikeampaa, kuin muilla. Eli on tärkeää muistaa, että muistisairauden lisäksi voi olla muitakin vaivoja ja sairauksia, jotka usein ilmenevät käytösoireina tai levottomuutena. Näin varsinkin silloin, kun sairaus on edennyt siihen vaiheeseen, että esimerkiksi puheen tuottaminen ja itseilmaisu ovat vaikeutuneet.

Myös sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmien ”hajallaan olo” sekä monimutkaisuus saattavat aiheuttaa sen, että ihmiset eivät jaksa tai eivät osaa hakea niitä etuja ja tukia, joihin he ovat oikeutettuja. Sen vuoksi muistisairaalla ihmisellä ja hänen läheisellään tulisi olla nimettynä asiantunteva tukihenkilö, joka ammattinsa puolesta osaa auttaa ja ohjata palvelujen ja tukien hakemisessa.

Yhteenvetona voisi todeta, että muistisairaan edunvalvonta edellyttää moniammatillista yhteistyötä ja saumatonta tiedonkulkua. Lisäksi tarvitaan laaja-alaista tietoa muistisairauksista ja palveluista, arvostavaa asennetta ja etiikkaa. Muistikuntoutussuunnitelman laatiminen ja sen säännöllinen tarkistaminen turvaa myös osaltaan muistisairaalle ja hänen omaiselleen oikeuksien ja edunvalvonnan toteutumisen sairauden eri vaiheissa. Asenteesta ja arvostuksesta on kyse niin yksilö- kuin yhteiskunnallisellakin tasolla.

Tarvitaan avointa keskustelua välittämisestä ja tasa-arvoisesta kohtaamisesta, sekä muistisairaan ja hänen läheistensä oikeudesta yksilölliseen ja mielekkääseen elämään. Meillä on jo nyt käytettävissä monia tuki- ja palvelumuotoja, joiden avulla voidaan helpottaa sekä sairastuneen että omaisen arkea. On tärkeää huolehtia siitä, että sairastunut omaisineen saa riittävästi ja ymmärrettävästi tietoa niistä eduista ja tukimuodoista, joihin ovat oikeutettuja. Muistiliitosta ja muista tukijärjestöistä saa myös apua ja vertaistukea.

PS. Luin juuri ilmestyneen Hanna Jensenin kirjoittaman kirjan ”940 päivää isäni muistina” -tyttären kokemuksista isän sairastuessa muistisairauteen. Kirja on rehellinen, mutta positiivinen kuvaus elämän muuttumisesta muistisairauden myötä. Se sisältää myös paljon neuvoja ja vinkkejä ihmisille, jotka joutuvat samaan tilanteeseen.
Jaana Ågren, Lehtori/Ikäehyt-hanketyöntekijä

Lähteet:
Hanna Jensen 2013: ”940 päivää isäni muistina”, Teos
Muistisairaan ihmisen ja hänen omaisensa oikeusopas, Muistiliitto 2012,
Repeat- seurantatutkimus, jahttp://www.muistiliitto.fi/fin/muistiliitto/ajankohtaista/index.php?nid=193 Muistiliiton verkkosivut: www.muistiliitto.fi

Vanhusten arkeen tuo positiivista sisältöä päiväpalvelutoimintaan osallistuminen. Tekemistäni haastatteluista nousi kuitenkin esiin tarve ikäänsä nähden hyväkuntoisille vanhuksille tarjota kuntoaan vastaavaa toimintaa. Päiväkeskuksissa käy erilaisia ihmisiä, joiden jokaisen tarpeet huomioonottava toiminta on haastavaa. Haastattelemani vanhukset, jotka päivätoimintaa hieman uskalsivat kritisoida, pitivät sitä yksitoikkoisena ja toivoivatkin siitä monipuolisempaa. Vanhusten kiitollisuutta kaikista saamistaan palveluista kuvastaa juuri vaikeneminen, eivätkä nämäkään vanhukset olleet ilmaisseet tällaisia toiveitaan aiemmin kenellekään.

Vanhusten päivätoiminta tukee kotihoitoa enemmän psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä erilaisten virikkeellisten tuokioiden, kuten jumppaamisen tai laulamisen avulla. Toiminnassa korostuu juuri sosiaalinen ulottuvuus, sillä asioita tehdään yhdessä toisten samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Koska hyväkuntoisetkin vanhukset haluavat osallistua päivätoimintaan sen välillä yksitoikkoiselta tuntuvasta toiminnasta huolimatta, olisi tärkeää tehdä toiminnasta jokaisen asiakkaan toimintakykyä tukevaa. Myös sukupuolierot olisi tärkeää ottaa huomioon, sillä esimerkiksi miehet eivät välttämättä syty askartelutuokiosta samoin kuin naiset. Olen käytännönjakson aikana saanut perehtyä palvelumuotoilun mielenkiintoiseen maailmaan, jota voisi hyödyntää myös päiväpalveluita kehitettäessä. Palvelumuotoilussa keskeistä on, että palvelun käyttäjän näkökulma on kehittämisen keskiössä. Täten päiväpalvelua käyttävien vanhusten oman näkökulman tuominen mukaan toiminnan kehittämiseen olisi ensiarvoisen tärkeä asia.

Tekstin on kirjoittanut Tanja Tolonen KTM, sosiaalityön opiskelija, Lapin yliopisto

Lapin korkeakoulukonsernin opiskelijat ovat olleet merkittävässä roolissa IKÄEHYT- hanketyössä. Meillä on ollut opiskelijoita mukana ammattikorkeakoulujen  vanhustyön, hoitotyön, fysioterapian ja liiketalouden koulutusohjelmista sekä yliopiston yhteiskuntatieteiden ja taiteiden tiedekunnista. Opiskelijat ovat toteuttaneet työpajoja ja koulutuksia. He ovat järjestäneet lukuisia taide- ja kulttuurituokioita ikäihmisille ja henkilöstölle. Nämä tilaisuudet ovat toimineet myös henkilöstön koulutustilaisuuksina, joissa on ”kädestä pitäen” opittu menetelmiä.  Opiskelijat ovat ideoineet ja toteuttaneet eri sukupolvien välistä yhteistoimintaa lasten, koululaisten, ikäihmisten ja hoiva- henkilöstön kanssa. He ovat rakentaneet vanhustyön yksiköille ympäristöjä, jotta kaikki niissä paremmin viihtyisivät (esim. vuodeosaston sisustus Posiolla, Rautiosaaren sisäpiha Rovaniemellä, muistelurollaattorirata Lapponia- sairaalalle Kemijärvellä).

Opiskelijat ovat toimineet tutkijoina erilaisissa ympäristöissä ja kehittämisprosessien vaiheissa. Heidän tutkimustyönsä on voinut olla osa nykytilanteen kartoitusta ja näin ollen kehittämistyön lähtökohtana. Heidän tutkimuksena on myös voinut olla osa hankkeen työmenetelmien ja tulosten arviointia. Opiskelijoiden työ kulttuuritapahtumien vuosikellojen rakentajina on tärkeää juurruttamistyötä. Opiskelijat ovat myös tehneet  työharjoittelujaksojaan hankkeessa. 

Konkreettiseen kehitämistyöhön osallistuminen mahdollistaa tehokkaasti teorian ja käytännön integraation. Hanketyössä opiskelijat saavat mahdollisuuden luoda verkostoja eri alojen osaajien kanssa. Hanketyö vahvistaa työyhteisötaitojen (esimies- ja alaistaidot) oppimista, sillä yksinään tässä työssä ei pääse mihinkään. Opiskelijat ovat tulevia työntekijöitä ja kaikki omalla osaamisellaan tukemassa ikäihmisten elämänhallintaa ja hyvinvointia.

Kiitos kaikille, jotka ovat avosylin ottaneet vastaan opiskelijamme ja  samalla saaneet heidän osaamisen käyttöönsä.

Ohessa joitakin esimerkkejä opiskelijoiden hanketyöstä. Julkaisu- sivulta löydät heidän tekemiä opinnäytetöitä, joita tulee vielä lisää. Viime viikolla esim. Lapin ammattiopiston lähihoitaja-opiskelija otti meihin yhteyttä ja sovimme hänen kanssaan opinnäytetyön tekemisestä.

Kotihoitoa tutkimassa ja kehittämässä: http://some.lappia.fi/blogs/ikaehyt/2012/06/01/geronomiopiskelijat-tekivat-tasmaiskun-kotihoitoon/

Kuvataiteen käyttöä edistämässä ja työpajojen johtajana: http://some.lappia.fi/blogs/ikaehyt/2012/02/11/kokemuksia-muistelusta-kuvataidetoiminnan-tyopajoissa-aina-on-kulkenut-navetan-ja-kodin-valilla-nyt-on-saanut-tehda-jotain-ihan-uutta/

http://some.lappia.fi/blogs/ikaehyt/2012/12/14/ihania-annoksia-ja-unelmaymparistoja/

Musiikin käyttöä edistämässä: http://some.lappia.fi/blogs/ikaehyt/2012/10/05/kokemuksia-musiikin-kaytosta-hoitotyossa/

Vanhustyötä pohtimassa ja opinnäytetyön tekijänä: http://some.lappia.fi/blogs/ikaehyt/2013/02/18/kylla-sita-ennenkin-osattiin-2/

Vanhustyön johtamista opiskelemassa:

http://some.lappia.fi/blogs/ikaehyt/2012/04/24/hannu-alajarvi-ja-mauri-angeria-ktamk-geronomiopiskelijat-kokemuksia-vanhustyon-johtamisen-kehittamisrakenne-seminaarista/

Hankkeen johtamista, hallinnointia ja toteutusta opiskelemassa:

http://some.lappia.fi/blogs/ikaehyt/2012/11/14/geronomiopiskelija-ikaehyt-hankkeessa/

Näin Maria Kerola kiteyttää puutarhaterapian sisältöjä: ”Puutarhaterapiassa keskeistä on asiakaslähtöinen toiminta, jossa käytetään puutarhanhoidollista toimintaa. Puutarhaterapian päämääränä on parantaa asiakkaan sosiaalista, fyysistä ja/tai psykologista toimintakykyä ja kohentaa yleistä hyvinvointia – keskeistä on puutarhan, asiakkaan ja terapeutin välinen vuorovaikutus. Kiireettömyys on tärkeää puutarhaterapiassa, mennään asiakkaan mukaan.

Kasvien hoito vie ajatukset pois itsestään ja omasta tilanteesta – on muuta ajateltavaa. Tutkimusten mukaan luonnossa oleilu, tuoksut, kasvien muotojen tarkasteleminen tai aktiivinen osallistuminen lisäävät mielihyvää – myös kivun tunne ja stressi voivat vähentyä. ”

Millainen sitten on hyvä ympäristö? Kasvit, kukat, kivet sekä tila joka tarjoaa toiminnallisia mahdollisuuksia – ympäristön tulisi olla myös selkeä ja monimuotoinen ja siinä tulisi olla huomiota kiinnittäviä piirteitä. Ympäristöllä on jokaiselle yksilöllinen merkitys, ympäristön tulisi vastata asiakkaan valmiuksia ja mahdollistaa yhdessä olo, toisten tarkkailu ja yksinolo.

Sairaalaympäristössä annetaan asiakkaalle usein valmiita vaihtoetoja, terapeuttisessa puutarhaterapiassa asiakkaalle annetaan mahdollisuus valita itse mitä hän haluaa vaikkapa istuttaa. Terapeuttinen puutarhaterapia kehittää omaa aktiivisuutta, vaikutukset näkyvät yleisessä hyvinvoinnissa ja kognitiivisissa taidoissa (keskittymiskyky, muisti, oppiminen). Aistien käyttäminen on tärkeää, moniaistilliset kokemukset, tuoksumuistojen luominen sekä kiireettömyys ovat päätavoitteita.

Teoriaosuuden jälkeen siirryttiin Maria Kerolan avustuksella ideointiin, jossa päivän oppeja sovellettiin Sairaala Lapponian pihasuunnitelmassa. Iltapäiväosuudessa päivätoiminnan ikäihmiset ja päiväkotilaiset istuttivat yhdessä kukkien ja yrttien siemeniä, jotka kasvettuaan ilostuttavat niin elinkaaritaloa kuin Sairaala Lapponian osastoja. Paikalla kävi  myös Kemijärvellä ilmestyvän paikallislehden toimittaja, joka kiinnostui hankkeen aikana tehdystä sukupolvien välisen yhteistyön kehittämisestä.

Hankkeen puitteissa olen seurannut joitain ikäihmisiä luovassa tekemisessä. Mikä siinä on niin erikoista? Eikö askartelu, maalaaminen, piirtäminen, laulaminen, yleensäkin luova tekeminen ole jotain jonka olemme lapsena oppineet tai olemme olleet sille herkkänä. Tuttu juttu on se, että nuo taidot sitten unohtuvat tai ne haudataan. Toiset ikäihmiset ovat selkeästi harrastaneet kulttuuria eri tavoin läpi elämän ja he nauttivat nimenomaan tekemisestä tai kokemisesta. Kaikki ikäihmiset eivät varmaan voi harrastaa käsillä tai muovailla jotain muuten vaan. Sitten on taas heitä, joille luova puuhastelu on hiukan vieraampaa. He kärkkyvät sivuilla ja seuraavat omine kommentteineen. Mukavaa olisi tehdä jotain, osallistua ja viettää aikaa toisten kanssa. Mutta kun pitäisi tehdä jotain ja minulle ei tuoda nokan eteen. Että toiset jaksaakin heilua ja tuhertaa.

Mitenkä nuo hyvinvointia tukevat hoitajat? Onhan se tietenkin niin, että välillä on kiirettä ja asioilla on tärkeysjärjestys mitkä tehtävät tulee ensiksikin hoitaa. Väreillä läträily ja viihdyttäminen tulevat viimeisenä. Onko kulttuurin käyttö ja taide niin korkeaoktaanista ja erikoista, että se vaatii ulkopuolisen ihmisen tai tahon? Taiteessa kuten monessa muussakin hienot jutut syntyvät puolihuolimattomasti ja pieniä asioita tekemällä. Jotenkin vaikuttaa siltä, että osa ihmisistä on alkanut vieraantua esimerkiksi käsillä tekemisestä. On ehkä liiaksi erikoistuttu ja odotetaan että joku tulee tekemään. Jotenkin tulee mieleen tämä netin kautta värkkäily, jossa kaikki on sopivissa moduleissa. Näitä luovuuden, taiteen hienoja osa-alueita on sitten alettu sijoittaa terapioiden alle; on kuvataideterapiaa, väriterapiaa, hyödynnetään valokuvia, muistellaan ja tarinoidaan. Hyvää sinänsä ja ovat varmaan toimivia useissa yhteyksissä.

Nämä ovat ajatuksia mitä tulee mieleen kun luovuus nousee pintaan ilman suurempaa kohdistamista. On mukavaa seurata kun lapsi leikkii, käsitöitä taitava työskentelee, ihminen puuhailee, henkilö tekee taidetta, ikäihminen käyttää käsiään ja miettii ratkaisuja miten edetä. Tekeminen, osallistuminen vaatii sen pienen aloituksen, sopivan asenteen, liikkeellelähdön. Erilaisuus on rikkautta.

Artikkelin on kirjoittanut Jukka-Pekka Selin, sairaanhoitajaopiskelija, Ramk

Perhehoito on sosiaalipalvelua, jonka järjestämisestä ja valvonnasta vastaa kunta. Kunnan vastuulla on perhehoidon toimintaohje, jossa kuvataan miten kunnassa perhehoito toteutetaan.  Elokuusta 2011 alkaen kunnat ovat voineet järjestää omaishoitajan vapaan aikaisen sijaishoidon toimeksiantosopimuksella. Toimeksianto voidaan tehdä tehtävään soveltuvan henkilön kanssa. Sijainen tulee omaishoitajan kotiin hoitamaan tämän läheistä vapaapäivien tai muun poissaolon ajaksi.

Perhehoitoliitto  ry:n  tietopaketin  (2012) mukaan ikäihmisten perhehoitajalta  edellytetään seuraavia valmiuksia:

• Pitää huolta ikäihmisten hyvinvoinnista
• Auttaa ja tukea ikäihmistä hänen omien voimavarojensa hyödyntämisessä ja toimintakyvyn ylläpitämisessä
• Mahdollistaa  ja tukea ikäihmisen ja hänen läheistensä yhteydenpitoa
• Tehdä yhteistyötä ikäihmisten asioissa
• Sitoutua perhehoitajan tehtävään.

 Kunnat voivat tukea omaishoitajajärjestelmää ja auttaa omaishoitajia jaksamaan  myös perhehoitoa kehittämällä. Sosiaalihuoltolaissa määritellään kunnan mahdollisuus järjestää ikäihmisen huolenpito oman kodin ulkopuolella, perhehoitona, yksityiskodissa. Perhehoitajalaki määrittelee laatuvaatimukset, koulutuksen  ja hoitopalkkiot . Perhehoitaja tekee toimeksiantosopimuksen kunnan kanssa, eikä näin ollen tarvitse erillistä lupaa aluehallintovirastolta.

Lyhytaikaisena perhehoito voi tarjota omaishoidon lakisääteisten lomapäivien lomitusta.Perhehoidossa vanhus otetaan asumaan omaan kotiin joko osa-aikaisesti tai pysyvästi ja tarjotaan hänelle turvallista ja perheenomaista hoitoa.  Vanhukselle perhehoito on hyvä ratkaisu siinä vaiheessa kun hän ei vielä tarvitse laitoshoitoa, mutta eläminen omassa kodissa tuntuu turvattomalta ja yksinäiseltä.

Perhehoitajana toimiminen ei vaadi hoitoalan koulutusta tai kokemusta, mikäli hoidossa on enintään neljä vanhusta. Mikäli perhehoitajia on kaksi ja toisella heistä on tehtävään soveltuva ammatillinen sosiaali- ja terveysalan koulutus, esim. lähihoitajan tutkinto, voi perheessä olla hoidossa enintään seitsemän henkilöä.

Lapin alueella Sodankylä, Inari ja Utsjoki ovat yhteistuumin käynnistäneet ikäihmisten perhehoidon kehittämisen, toimenpideohjeistuksen, valmennuksen  ja  perhehoidon käyttöönoton. Kunnat ovat aikatauluttaneet työnsä niin, että lyhytkestoinen ikäihmisten perhehoito toteutuisi jo syksyllä 2013.

Kolme geronomiopiskelijaa on tarttunut uudenlaiseen mahdollisuuteen kehittää palvelurakenteita kunnissa. He ovat olleet perhehoitovalmennuksessa ja IKÄEHYT- hanke tukee mielihyvin opiskelijoita perhehoidon kehittämisessä. Valmennuksen innoittamana he ovat päätyneet tekemään opinnäytetyönsä lyhytaikaisen perhehoidon ”lanseerauksesta” Länsi-Pohjan kuntiin. Perusturvajohtajat ovat saaneet alustavaa tietoa lyhytaikaisen perhehoidon toteuttamisesta ja haasteen  perhehoidon käynnistämiseen omassa kunnassaan. Kevään aikana on tarkoitus toteuttaa ”perhehoitopäivä” Länsi-Pohjan alueella ja aktivoida kuntien vanhustyönjohtajia ja kotihoidon esimiehiä muokkaamaan omaan kuntaansa perhehoidon toimenpideohjeita.  Toivottavasti monella taholla tapahtuva työskentely poikii alueelle ikäihmisten perhehoitajia.  Tällöin vahvistetaan ikäihmisten palvelujen monituottajuutta ja luodaan kuntiin uusia, välttämättömiä palvelurakenteita.

Video ’Kodista kotiin’ www.youtube.com/watch?v=4XNovxhdt0o esittelee vanhusten perhehoitoa Kauhajoella ja Joensuussa, siis harvaanasutuilla seuduilla kuten Lappikin.

Lähteet:

Sirkka Nissi-Onnela: Puhuttaako perhehoito- häipyykö huutolaispelko?  Lapin Kansa 14.11.2012

Parasta perhehoitoa, perhehoidon tietopaketti. Perhehoitoliitto ry. Keuruun Laatupaino 2012.

www.perhehoitoliitto.fi/perhehoito/vanhukset

Riitta Kettunen, hanketyöntekijä, KTAMK

Kummaltakin osastolta pääsee terassin kautta piha-alueelle, joka rajoittuu rakennuksiin kolmelta sivulta. Pihalla on nurmikkoa, istutuksia ja mm. kaarisilta tuomassa luonnon elämyksiä ulkoiluun kykeneville asukkaille ja vierailijoille. IkäEhyt-hankkeen aikana pihalle on suunniteltu erilaisia elementtejä, jotka antavat virikkeitä ja ovat osana kuntouttavaa työotetta pitkäaikais- ja intervallipotilaille. Piha-alueelle on suunniteltu ja osin jo toteutettukin mm. rollaattorirata, jota pitkin voi kulkea turvallisesti rollaattoriin nojaten tai rullatuolissa istuen, samalla ympäröivästä piha-alueesta nauttien. Radan varteen on ensikesän aikana tulossa tauluja, joissa esitellään valokuvin Kemijärveä vuosikymmenten takaa. Tarkoituksena on aktivoida radalla kulkijoita muistelemaan nuoruudesta ja aktiivi-iästä tuttuja Kemijärven rakennuksia ja paikkoja.

Viimeksi 17.1.2013 pidetyssä työpajassa IkäEhyt-hankeväki ja kaupungin sosiaali-ja terveystoimen eri osastojen edustajat sekä lautakunnan edustaja pohtivat pienellä, mutta sisukkaalla joukolla keinoja kohentaa jo palveluiden piirissä olevien ikäihmisten elämänlaatua. Jo aiemmissa kokoontumisissa oli päädytty sisätilojen ja piha-alueen visuaalisen ilmeen kohentamisen lisäksi musiikin, koskettamisen ja kuuntelemisen keinoihin. Osastoilla on esimerkiksi pyritty pitämään Kuukernuppi- hetkiä eli satu- tai kuunteluhetkiä. Viriketoimintaan on toivottu lemmikkieläinten vierailuja vähintäänkin piha-alueella, esimerkiksi koiravieraat olisivat erittäin odotettuja. Toimintaan toivottaisiin oman henkilökunnan lisäksi myös ulkopuolisia toiminnan vakiinnuttamiseksi ja siksi paikallisiin koiraharrastajiin tullaan varmasti olemaan yhteydessä. Työpajassa unelmoitiin myös lampaiden vuokraamisesta tai lainaamisesta kesäajaksi pihalle.

Kun työpajassa tarkasteltiin vuoden aikana tapahtuvaa kulttuuri- ja viriketarjontaa nimenomaan ikääntyneiden näkökulmasta, huomattiin, että voimavaroja voidaan yhdistää. Vanhusten päiväpalveluissa askarrellaan paljon erilaisia kausikoristeita, joille ei aina tunnu löytyvän tilaa. Sovittiin, että jatkossa päiväpalvelusta tuodaan somisteita vuodeosastoille. Koskettamiseen liittyvänä ideoitiin, että järjestetään maaliskuun 19. päivänä henkilökunnalle ja kaikille halukkaille luento/opastusta puutarhaterapiasta. Samana päivänä järjestetään päiväpalvelujen tiloissa istutustalkoot, jolloin istutetaan ruukkuihin ym. liikuteltaviin alustoihin erilaisten syötävien hyötykasvien siemeniä, esimerkiksi herneet, ruohosipuli jne. Kun siemenistä kasvaa versoja ja jo näkyviä osia, ne siirretään Lapponian osastoille ja terasseille.

Aiemmissa työpajoissa on ideoitu elinkaaripuiston rakentaminen alueelle, jossa asuu paljon ikääntyneitä. Se tulee toteutumaan ensi syksynä. Tavoitteena on saada puistosta kaikkien sukupolvien puisto, jota myös Lapponia voi hyödyntää. Päivähoidon ja Päivätoiminnan yhteistyötä on parannettu, ikäihmisten ja koululaisten tapaamisia on järjestetty. Mm lasten päivähoidon ja ikäihmisten päivätoiminnan ollessa samassa talossa, osastojen välinen ovi on avattu. Toimintaa voi vielä kehittää; esim. ulkoileminen ja pelaaminen pienryhmissä. Suunnitteilla on järjestää vanhuksille kansalaisopiston kurssin kautta paikallisen monitoimimiehen Paavo Kauhasen järjestämänä vanhuksille suunnattua liikuntaa/pelejä joihin yritetään saada myös lapset mukaan.

Tammikuun työpajassa käytettiin suunnittelun pohjana Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan hankesuunnittelijan Hanna-Riina Vuontisjärven muotoilemaa, paperille tulostettua vuosikalenteria, johon liimalapuilla merkittiin erilaisia jo olemassa olevia tapahtumia. Visualisoinnin avulla nähtiin helposti, jääkö kalenteriin tyhjiä viikkoja ja kuukausia. Samalla huomattiin mahdollisuuksia eri yksiköiden yhteistyömuotoihin ja ideoitiin uusia toimintoja. Työmenetelmä koettiin niin hyväksi, että sen käyttöä aiotaan ehdottomasti jatkaa. Kalenteri jää päiväpalveluiden seinälle, jossa suunnittelua voi jatkaa läpi vuoden. Uudet ideat eivät olleet mullistavia keksintöjä, vaan pieniä edistysaskelia. Yhteinen ideointi koettiin hyväksi visualisoinnin lisäksi myös budjetin suunnittelussa, kohta valmistuvan Kemijärven kaupungin ikäpoliittisen ohjelman huomioinnissa ja ennen kaikkea yhteistyön kehittämisessä.

Artikkelin kirjoitti Marita Turulin, IkäEhyt- hankekoordinaattori.