Blogi Arktiset tulet -hankkeen yksi osa-alue on pedagogisen toimintamallin rakentaminen. Hankkeessa työskentelevät tutkijat seuraavat oppilaitosyhteistyössä toteutettujen pilottien suunnittelua, valmistelua ja toteutumista. Toimintatutkimuksen avulla luodaan mallia kolmen oppilaitoksen (Lappia-ammattiopiston, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun ja Lapin yliopiston) yhteistyölle. Kukin oppilaitos järjestää kulttuuri- ja media-alan koulutusta. Tekemällä yhteistyötä voidaan hyödyntää kaikkien osapuolten erityisosaamista ja asiantuntemusta. Pedagogisen mallin on tarkoitus jäsentää …
Myös projektipäällikön terveiset Ranskasta. Aika kyllä hurahti nopsaa ja jaloissa tuntuu, Ympäri Pariisia ja Versaillesia tuli kyllä ravattua:) Itse saavuin paikan päälle tiistaina, muu tuotantoryhmä saapui jo edellisenä päivänä. Heti tiistaina oli ensimmäinen elokuvan esitys Versaillesin yliopistolla, paikalla yliopiston henkilökuntaa sekä opiskelijoita. Lisäksi paikalla Pohjoisen Kulttuuri-Insituutista projektipäällikkö Veli-Pekka Räty ja professorit Hannu Kahakorpi ja Juha Pentikäinen. Opiskelijoiden …
Ranskanmatka lähestyy loppuaan, on siis aika pakata kaikki muistiinpanot ja elokuvakopiot kasaan ja suunnata kohti Suomea ja edittihuonetta. Palaute oli positiivista ja kannustavaa, joten tästä on hyvä jatkaa kohti elokuvan lopullista versiota Ranskassa oli vierailulla M.K. Ammosov North-Eastern Federal Universityn henkilökuntaa Venäjän Yakutskista, ja he pitivät elokuvasta niin paljon, että saimme kutsun vierailulle heidän …
Elokuva sai hyvän vastaanoton yliopisto-opiskelijoilta sekä professoreilta, elokuvan ammattimaisuutta hämmästeltiin ja ihasteltiin. Jopa ranskankieliset tekstitykset menivät oikein! Niitä tehdessä jännitettiin mm. miten lause olisi järkevintä jakaa kahdelle riville, kun ohjaaja eikä editoija puhu ranskaa. Keskustelu jatkui vielä junassa matkalla hotellille. Tänään elokuva esitetään jälleen, ja paikalliset opiskelijat lupasivat keksiä hankalia kysymyksiä elokuvan tekemisestä. Sitä odotellessa, …
Arktiset tulet -hankkeeseen kuuluu Lapin yliopiston koordinoima osuus, jonka nimi on Pohjoinen etnografia. Osuudessa toteutetaan oppilaitosten yhteistyönä 2 pilottia, jotka ovat Käsivarren kenttätyömatka ja Vanhojen valokuvien keruu Tornionlaaksossa. Pilottien suunnittelu on käynnissä. Tässä on alustavia ajatuksia pilottien toteuttamiseksi. Käsivarren kenttätyömatka 2012 Talvella 2011-2012 suunnitellaan ja valmistellaan keväinen ja kesäinen kenttätyömatka välille Kilpisjärvi – Karesuvanto. Matkaa tehdään …