Valmistuin Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun kolmen ja puolen vuoden kansainvälisen liiketoiminnan ja markkinoinnin linjalta vuoden 2011 lopulla. Opinnoissani keskityin yrityksen kansainvälistymiseen liittyviin opintoihin ja sainkin monipuolisen ja vahvan osaamispohjan toimia erilaisissa kansainvälisen kaupan alan tehtävissä. Opintoihin sisältyi teoriaa, käytännön projekteja ja työharjoittelua. Minulla oli myös mahdollisuus opiskella Shanghain yliopistossa opiskelijavaihdossa ja muutama opintojakso englanninkielisen Business Management ryhmämme mukana.
Opintojen aikana on mahdollista hakeutua ulkomaille suorittamaan työharjoittelua. Työharjoitteluun kannattaa hakeutua kauemmaskin, sillä ulkomaan työharjoittelu auttaa näkemään asioita uusista näkökulmista. Ulkomaan vaihto on opiskelijalle kasvattava kokemus sekä henkisesti että ammatillisesti.
Koska Kemistä ei löytynyt kesätöitä, hain CIMOn kautta ulkomaantyöharjoitteluun. Käytyäni läpi kaksi puhelinhaastattelua suoraan Kiinaan ja tultuani valituksi, saatoin hakea viisumia kolmeksi kuukaudeksi Kiinan Pekingiin. Työharjoitteluni Le Amor Senior Living nimisessä vanhusten yksityisessä luksusluokan palvelutalossa alkoi kesäkuussa 2009. Toimin yrityksessä markkinointiassistenttina. Kiinassa ei tunneta työharjoittelija käsitettä, vaan harjoittelijaksi tulevan täytyy hallita työnsä ja pystyä työskentelemään täysipainoisesti. Oma työni oli hyvin itsenäistä ja raportoin työn edistymisestä suoraan yrityksen varapresidentille. Lisäksi esittelin työni edistymistä presidentille ja johtoryhmälle. Erityisen mielenkiintoista monipuolisessa työssäni oli tavata ulkomaisia sijoittajaryhmiä ja esitellä heille yritystä. Myös yllättäviä tilanteita saattaa sattua kohdalle työharjoittelun aikana. Itse päädyin mukaan kiinalaiseen TV elokuvaan, urani kiinalaisen elokuvan näyttelijänä sai alkunsa siis tuona kesänä.
Ajatus opinnäytetyöni aiheesta syntyi tuon työharjoittelun aikana. Koska Le Amor Senior Living palvelutalon omistajat olivat heti yrityksen perustamisen alkuvaiheessa halukkaita luomaan yritysketjustaan brändin, aloin pohtia asiaa myös suomalaisten vastaavien yritysten kannalta. Minulla heräsi mielenkiinto selvittää asiaa miten Suomessa yksityisen sektorin vanhusten palvelutaloja ja niiden palveluita markkinoidaan ja brändätään.
Vanhusväestön määrän jatkuva lisääntyminen sekä Kiinassa että Suomessa ja jopa koko maailmassa, luo tarvetta tämän ikäryhmän tarpeisiin suunnatun yritystoiminnan kasvulle ja kehittämiselle. Opinnäytetyössäni tutkin yksityisen sektorin vanhusten palvelutaloyritysten brändin rakentamista ja sen merkittävyyttä yrityksille. Tutkimustyö tehtiin vertailemalla kiinalaisen ja suomalaisen vanhusten palvelutaloyrityksen brändin rakentamismenetelmiä ja näkemyksiä sen merkittävyydestä. Tutkimus yhdistää liiketaloudellisesti ajankohtaista yritysten brändiin liittyvää tietoa hoivapalveluihin ja yksityisellä sektorilla toimiviin ikäihmisille asumis- ja hoivapalveluja tuottaviin yrityksiin.
Tällä hetkellä toimin sijaisopettajana ammattikorkeakoulussamme ja etsin työtä sekä Suomesta että Kiinasta.
Petri Kittilä
Kansainvälisen liiketoiminnan ja markkinoinnin tradenomi