Valmistuin Kemi-Tornion ammattikorkeakoulusta 2009, kuvataiteilijan koulutusohjelmasta.
Hain koulutukseen aikuisena, unelma-ammattiini. Tässä vaiheessa ei vielä tajunnut, että aika on ajanut ohitseni ja työllistymismahdollisuudet olivat olemattomat. Yhtenä syynä koen työllistymiseni vaikeuteen ikäni ja toisena alan mitättömän pienet työllistymismahdollisuudet yleensäkin.
Olin jo ehtinyt kouluttautua leipuriksi, kampaajaksi ja mikrotukihenkilöksi. Onnistuin aina valmistumaan juuri laman kynnyksellä ja kampaajan työni on ainoa, johon pääsin suoraan valmistuttuani. Sitä tulikin rullailtua 5 vuotta, kunnes ranteeni sanoutuivat irti sopimuksestaan. Muutaman rannekanavan aukaisuleikkauksen jälkeen jätin sakset, kammat ja rullat ja aloin kotiäidiksi. Lapsi kuitenkin kasvoi ja hakeuduin mikrotukihenkilön koulutukseen. Ammattitutkinto tulikin suoritettua, mutta opiskelun ohessa olin rantautunut museotyöntekijäksi ja sitä jatkoin liki 10v.
Tässä vaiheessa lapsi olikin jo tullut täysi-ikäiseksi ja muutti pois kotoa. Silloin olin jo saanut tarpeekseni tietokannan täytöstä museolla ja päätin hankkia uuden ammatin, tällä kertaa viimeiseeni, luulin.
Tällä hetkellä työskentelen Pohjoisen Disainerit osuuskunnassa. Teen myyntityötä, kehystelen tauluja ja teen grafiikkaa. Opiskelun jälkeen otin vuoden pestin Tornion Kuvataideseurassa, näyttelysihteerinä. Mutta koska tiesin, että määräaikaisen työsuhteen jälkeen ei jatkoa ollut luvassa, oli pakko keksiä itselleen työpaikka. Lukuisten palautuneiden työpaikkahakemusten opettamana tajusin, että Torniossa viisikymppisenä, osuuskunta olisi ainoa mahdollisuus. Vaihtoehtona olisi ollut roikkua työllistämistöissä, hamaan eläkäikään asti.
Niinpä löimme viisaat päämme yhteen ja osuuskunnan kolmesta aktiivista jäsenestä kaksi onki kuvataiteilijaa ja yksi arkkitehti, joka harrastaa kuvataiteita, tottakai. Myymälässämme on omia tuotteitamme ja välistysmyynnissä, niin yksityisiltä tekijöiltä, kuin ammatikseen kauniiden asioiden ja esineiden valmistajien tuotteita. Paikallisuus on pääasia, mutta yllätykseksemme, ei kaikkien mukavien asioiden tekijöitä löydy täältä. Siksipä skaala on laajentunut etelää myöten
Koulutus on tukenut uraani, koska tarvitsen tietokonetta päivittäin. Kuvankäsittely ja julkaisuohjelmat ovat kovassa käytössä. Koulukseen hakeutuessani kuvittelin saavani perinteistä maalaus/piirtämisen opetusta enemmän. Siksipä teinki opinnäytetyöni muotokuvamaalaussarjasta, jossa oli sukuni naisia, alkaen isoisoäidistäni ja päätyen tyttäreni muotokuvaan. Harmillisen vähäksi perusopetus perinteisellä puolella kuitenkin jäi. Krittiikinä koulutusohjelmasta sanoisin, että vaikka sieltä sai paljon eväitä tulevaisuuteen, niin kokonaisuutena opetus oli pirstoutunutta. Opetusohjelmaan on ympätty liian paljon eri tietokoneohjelmia ja ohjelmien opettelu jäi pintaraapaisuksi. Kuvankäsittelyä oli paljon ja niillä taidoilla onkin ollut eniten käyttöä.
Minulta kysyttiin pääsykokeissa, että pystyisinkö ikäni takia ottamaan opetusta vastaan itseäni nuoremmiltaopettajilta? Koin ettei se minulle tulisi olemaan ongelmallista. Toisinaan kuitenkin tuntui, että ongelma ilmeni toisinpäin. Nuoremmilla opettajilla oli vaikeuksia asenteissaan. Mielestäni koin ikärasismia sieltä päin, luokkakavereiden kanssa tätä ei ilmennyt, ainakaan edessäpäin. Selän takana saattoivat naureskella, mutta mitäpä siitä, se kuuluu siihen ikävaiheeseen.
Tämänhetkisille opiskelijoille sanoisin terveisinä, että tarttukkaa tilaisuuksiin, joissa saatte tehdä harjoitustöitä. Vain tekemällä oppii ja vaikka teoriakin on tärkeää, se tekeminen on tärkeämpää. Hakekaa harjoittelupaikkanne siltä paikkakunnalta, johon aiotte asettua asumaan. Yleensä ihmiset lopulta rantautuvat kotipaikkakunnalleen, tai ainakin sen lähellä oleviin kaupunkeihin. Harjoittelupaikassa luotte itsellenne verkostoja ja sitä kautta syntyneiden kontektienne kautta kenties löydätte töitäkin. Mutta jos harjoittelette täällä, tänne jäävät kontaktinnekin.
Ja oma-aloitteellisuus on ominaisuus, jota kannataisi kehittää jo opiskellessa. Taistelu työmarkkinoilla on niin kova, että se tulee olemaan valttikortti. Kun pääsette vaikka harjoittelmaan alanne työpaikkaan, tehkää itsestänne korvaamattomia. Tarttukaa kaikkiin työtehtäviin suurella innolla. Hullu on se työnantaja, joka ei palkkaa ihmistä, joka on monipuolinen ja ahkera. Tähän on pakko luottaa, jos aikoo elämässänsä eteenpäin.
Torniossa joukuussa 2011 Hilkka Keränen Kuva05