Teknologiakylistä innovaatioympäristöihin

Elinkeinoelämän Tulevaisuusluotain -loppuraportin (2006) yhtenä ydintuloksena mainitaan, että tulevaisuudessa innovaatioiden kehittämiseen täytyy osallistaa ja sitouttaa yhä enemmän ihmisiä. Trendinä on ihmisten yksilöllisiin tarpeisiin vastaaminen ja tähän pystytään vastaamaan vain yhteisöllisesti. Kalevan artikkelissa 6.3.2011 ”Teknologiakylä ei riitä. Maailmalla tehdään nyt kaupunkimaisia innovaatioympäristöjä.” Pasi Klemettilä kirjoittaa useampi vuosi myöhemmin samasta ilmiöstä. Tulevaisuuden innovaatiokeskittymät ovat kokonaisia kaupunkeja eivätkä pelkästään isoja yliopistokeskittymiä tai teknologiakyliä. Tätä mieltä on artikkeliin haastateltu konsulttiyhtiö Hubconcepts oy:n hallituksen puheenjohtaja Martti Launonen. Launosen mukaan kaupunkirakentamisessa pitäisi miettiä enemmän tulevaisuuden tarpeita ja sitä kuinka kaikesta tehdään samanaikaisesti liiketoimintaa. Kaupunkien asukkaille tulisi pystyä tarjoamaan monipuolisia palveluita monenlaisilla välineillä ja saada heidät mukaan kehitystoimintaan. Teknologia on tullut jäädäkseen ja sen hyödyntäminen pitäisi näkyä enemmän myös kaupunkisuunnittelussa. Oleellista on myös ympäristöasioiden huomioiminen sekä energiatehokkuus palveluiden ja tuotteiden kehittämisessä.

Artikkeli jättää lukijan arvailemaan, millainen oikeastaan olisi kaupunkimainen innovaatioympäristö. Onko se osa avoimia oppimisympäristöjä parhaimmillaan? Tuotteita ja palveluita kehitetään yhdessä käyttäjien kanssa, ei piilossa vaan avoimesti.  Entä millaisia tuotteita ja palveluita se sitten pystyisi tarjoamaan? Aktivoisiko uudenlainen innovaatioympäristöjä kansalaisia toimimaan ja vaikuttamaan omaan ympäristöönsä? Perustuuko innovaatioympäristö teknologin ympärille? Nämä kysymykset herättelivät minua pohtimaan, mitä tarkoitetaan kaupunkimaiselle innovaatioympäristöllä.

Ajatuksia avoimesta toimintakulttuurista

Olen lukenut runsaasti kirjoituksia avoimuudesta ja avoimesta toimintakulttuurista. Pääajatuksena näyttäisi olevan se, että avoimuus on hyvä asia ja sitä tulisi edistää. Toimintakulttuuri, jossa laajemmallekin verkostolle annetaan mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa, avaa todennäköisesti paljon laajempia näkökulmia. Avoimuutta ei ole vain se, että tehdyt päätökset julkaistaan vaan idea on nimenomaan osallistumisen mahdollistaminen. Ei niinkään osallistaminen, jossa tietyt henkilöt määrätään kommentoimaan tai osallistumaan, vaan kaikilla tulee olla mahdollisuus osallistua. Yksinkertaisena esimerkkinä voisi mainita vaikka kaupungin tai asuinympäristön kehittämisen. Niille, jotka alueella oikeasti asuu ja elää on annettava mahdollisuus osallistua suunnitteluun eikä niin, että tehdyt päätökset julkaistaan paikallislehdessä. Hyvä esimerkki tästä on Torniossa Rajatorin suunnittelu, jossa kaupungin asukkaat otetaan heti mukaan suunnitteluun ja mietitään yhdessä ja avoimesti millaisen kohtauspaikan kaupunkilaiset haluavat (http://some.lappia.fi/blogs/elavalappi/).

Avoimuudessa puhuttaessa täytyy myös miettiä, kenelle toiminta on avoinna. Ei ehkä ole tarkoituksenmukaistakaan, että toiminta on avointa koko maailmalle. Tai ainakin täytyy löytää kohdejoukko, joka on asiasta kiinnostunut ja haluaa olla mukana. Esimerkkinä tämä blogi. Kirjoitukseni kyllä näkyvät kaikille, mutta eihän tämä tietenkään kaikkia kiinnosta. Avoin ajatus- ja kirjoitusprosessi vaatii kuitenkin lopulta kohdejoukon löytämisen. Avoimuuden kulttuuri ei myöskään ole itsestäänselvä toimintatapa kaikille. Ei ole helppoa kirjoittaa tekstiä omista ajatuksista, kun ei oikeastaan tiedä kuka tekstejä lukee. Mitä jos minua pidetään tyhmänä? Osaanko kirjoittaa tarpeeksi fiksusti? Avoin toimintakulttuuri edellyttää, että ihmiset uskaltavat laittaa itsensä likoon.

Entäs avoimuuden rajat? Ei kaikkea voi kuuluttaa julkisesti eikä muista ihmisistä voi julkaista mitä tahansa ja missä tahansa. Lakikin tulee tässä vastaan. Mietitäänpä esimerkiksi tämän hetken lapsia ja nuoria. Saavatko he opetusta siihen, millaisia tietoja verkossa voi antaa tai kannattaa antaa itsestä tai kavereistaan. Toisaalta tulisi opettaa myös uudenlaisen toimintakulttuurin positiivisia puolia ja sitä kuinka yhteisöllisyys ja avoimuus ovat hyviä asioita. Omien tietojen jakaminen, muiden kuunteleminen ja yhdessä oppiminen ovat taitoja, joita ilman ei pärjää tulevaisuuden yhteiskunnassa. Aktiivinen kansalainen ei ole aktiivinen, jos ei toimi yhdessä muiden kanssa.

Sosiaalinen media mahdollistaa avoimuuden ja uudenlaisen toimintakulttuurin syntymisen, mutta miten käy niille, joilla ei ole joko teknologisia taitoja riittävästi tai muuten taitoja hakea verkostoja ja yhteisöjä ja verkostoitua. Onko tulevaisuuden yhteiskunnassa yhä suurempi porukka, jotka syrjäytyvät koska eivät osaa toimia sosiaalisessa mediassa? Teknologian hurmoksessa emme saisi unohtaa kasvokkain tapahtuvien tapaamisten tärkeyttä. Myös kasvokkain, kahvikupin ääressä voi edelleenkin jakaa kokemuksia ja oppia yhdessä.

Oletko aktiivinen kansalainen?

Kuka voi kutsua itseään kansalaiseksi? Onko aktiivinen kansalainen henkilö, joka äänestää kaikista vaaleissa ja omaa vankat mielipiteet yhteiskunnallisista asioista ja osaa myös tuoda mielipiteensä esille? Onko aktiivista kansalaisuutta oman asiantuntijuutensa kehittäminen? Itse vastaisin kysymyksiin kyllä. Aktiivinen kansalaisuus on kaikkea tätä. Se on halua oppia uutta ja jakaa oppimaansa myös muille. Aktiivinen kansalaisuus on myös asennetta ja halua toimia itsensä ja myös muiden parhaaksi. Tarvitaan myös taitoa toimia erilaisissa ympäristöissä. Asenteella päästään jo pitkälle, mutta tarvitaan myös aktiivisen kansalaisen taitoja, joita ovat esimerkiksi tiedonhallintataidot, oppimisen taidot jne. Erityisesti tarvitaan motivaatiota ja sitoutumista oman asiantuntijuutensa, omien verkostojen ja yhteisöjen kehittämiseen! Aktiivisuus ei ole vain oman osaamisen kehittämistä, vaan koko yhteisön.

Aktiivisuus sitä ja aktiivisuus tätä. Kuinka me jaksamme aina olla aktiivisia ja energisiä ja haluamme kehittää itseämme ja toisia ja oppia koko ajan uutta!? Tällä hetkellä on jopa trendikästä olla kiireinen ja kaikessa mahdollisessa mukana.  Kuinka kauan jaksamme jatkuvaa tehokkuutta? Voimmeko olla aktiivisia kansalaisia ilman jatkuvaa kiirettä?

Uutena ilmiönä on noussut downshiftaus, joka tarkoittaa kiireettömään elämään pyrkimistä ja keskittymistä vain itselle tärkeisiin asioihin. Ilmiöön kuuluu kiireestä kieltäytyminen tarkoittaen joskus myös töistä kieltäytymistä. Downshiftaaja ei pyri tekemään montaa asiaa yhtäaikaa, vaan pyrkii keskittymään vain yhteen tärkeään asiaan kerrallaan. Mutta kuinka käy hyvinvointiyhteiskunnan  jos me kaikki downshiftaamme?

Mitä ennakointi oikeastaan on?

Se ei ole tulevaisuuden ennustamista, koska tulevaisuus on aina avoin ja myös arvaamaton. Voidaan miettiä, millaiseen tulevaisuuteen tämänhetkinen toimintamme voisi johtaa. Onko se toivottu suunta? Entä jos toimintaa radikaalista muutetaan, miltä tulevaisuus sitten näyttäisi? Kuinka voimme tämän hetkisellä toiminnallamme tehdä tulevaisuutta ja tulevaisuuden hyviä käytäntöjä? Ennakointi on tulevaisuuden mahdollisuuksien tarkastelemista ja nykyisen toiminnan suuntaamista siten, että toivotunlainen tulevaisuus mahdollistuu. Tulevaisuutta on kuitenkin mahdotonta suunnitella tarkkaan. Erilaiset luonnonilmiöt, konfliktit yms. voivat muuttaa kehitystä hyvinkin radikaalisti. Osaan mullistuksista voidaan pyrkiä varautumaan, mutta on olemassa myös villejä kortteja, joiden toteutumista on melkeinpä mahdotonta ennakoida tai varautua.

Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi (Aktiivi) –hankkeessa ennakointia on lähestytty kolmen pääteeman kautta; avoimet oppimisympäristöt, aktiivinen kansalaisuus sekä asiantuntijuuden kehittyminen. Aktiivi-hankkeessa tehtävä ennakointityö ei ole puhtaasti ennakointitutkimusta, jossa tuotettaisiin tutkimuksen kautta uutta ennakointitietoa, vaan tarkoituksena on koota yhteenveto lähivuosina tehdyistä ennakointihankkeista ja raporteista. Lähtökohtana on ollut miettiä tulevaisuuden trendejä ja heikkoja signaaleja kolmen pääteeman kautta. Teemoja tullaan peilaamaan raporteista nouseviin tulevaisuuden skenaarioihin ja signaaleihin sekä Aktiivin verkostohankkeisiin ja kohderyhmiin. Kohderyhmiä ovat opetustoimi, vapaa sivistystyö, aikuisopetus, kirjasto, kulttuuritoimi, kansalaisjärjestöt sekä alueiden työelämän organisaatiot. Ennakointityön aikajänne tulee ulottumaan noin kymmenen vuoden päähän eli vuoteen 2020.

Image: jscreationzs / FreeDigitalPhotos.net

Esittäytyminen

Tervehdys!

Tämä on Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi (Aktiivi) -koordinaatiohankkeessa tehtävän ennakointityön blogi. Blogia kirjoittelee minä eli Kirsi Saloniemi :) Työskentelen Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa Aktiivi-hankkeessa projektisuunnittelijana ja vastuulleni kuuluu hankkeessa tehtävä ennakointityö, josta lopputuotoksena syntyy ennakointiraportti. Pohdin mm. kysymyksiä: Mitä on aktiivinen kansalaisuus nyt ja tulevaisuudessa? Millaisia taitoja aktiiviselta kansalaiselta edellytetään? Millaisia ovat tulevaisuuden avoimet oppimisympäristöt? Kuinka kehitetään omaa asiantuntijuutta avoimissa oppimisympäristöissä? jne. Blogissani kerron ajatuksia ennakointimatkani varrelta sekä tuon pohdittavaksi ja kommentoitavaksi ennakointiraportin teemoja.

Linkki Aktiivin sivuille: http://elgg.mcampus.fi/aktiivi/


Sharing Buttons by Linksku